Semana Santa

Sevilla on kaiketi koko katolisen maailman pääsiäiskaupunki: tänne tullaan ainakin ympäri Eurooppaa seuraamaan perinteisen Pyhän Viikon pasoja, pääsiäiskulkueita. Keskikaupunki on autoilta suljettu, liikennevalopylväitä myöten kaikki irtain on siirretty pois ja kymmentuhatpäinen pääsiäiskansa valtaa kadut. Katujen varsille on rakennettu monitasoisisa katsomoja, joihin myydään tuolipaikkoja. Parhaista tuoleista on katolisen kirkon kirstuun kilautettava monen tuhannen euron summa. Ilmaiseksi pääsee seisomapaikoilta seuraamaan monia tunteja kestäviä kulkueita.

Kulkueita on koko pääsiäistä edeltävän viikon ajan paitsi Sevillassa, myös muissa Andalucian kaupungeissa. Sevillan pasot ovat suurimmat ja komeimmat, osa vuosisataista perinnettä. Pasossa kannetaan Pyhän Neitsyen, pyhimysten tms ja Kristuksen figuureja "kullalla ja mirhamilla" kyllästetyissä valtavissa kantolaveteissa, kynttiläkulkueiden, soittokuntien ja sääntökuntien marssiessa edessä ja takana. Sevillan kantakaupungin kapeat kujat ovat ihmisiä mustanaan.

Yksi koristeltu kantolavetti (mikä sen nimi onkaan?) painaa toista tuhatta kiloa ja sen alla sitä hartiavoimin kantaa nelikymmenpäinen miesjoukko. Kantovastuu on kunniatehtävä, johon kutsutaan vuosittain siis satoja ellei tuhansia sevillalaismiehiä. Kantaminen on raskasta ja matkat ovat pitkiä, joten kullakin kantolavetilla on vaihtuva miehitys. Tehtävää harjoitellaan edeltävän vuoden aikana.

Valkohuppuinen on kantaja (huomaa myös tukivyö), kuoripojat kynttilävartiossa ja soittokuntalainen univormussaan.

Suurin ja näyttävin paso on tietenkin Katedraalin ympäristössä, mutta myös Macarenan ja oman naapurustoni kirkon pasot ovat suuria. Kunkin kirkon (niitä on useita kymmeniä) omat torvisoittokunnat marssivat pason perällä säestäen pasoa. Ku Klux Klaanin pukuja muistuttavat huppuviitat ovat vanhaa katolista perinnettä, ymmärtääkseni siis sääntökuntiin liittyvä asia (vai Kristuksen morsiamen symboliikkaa?).

Yksinomaan vastuutehtävissä on kussakin pasossa siis useita satoja ihmisiä. Ja siis yöllä. Koko kaupunki valvoo aamuyölle asti. Vielä kahden maissa yöllä kaduilla oli perheitä pienine lapsineen ja isovanhempineen. Viikko on kaikilla vapaa. Pasojen lisäksi tärkeätä on perhe- ja sukupiireittäin tavata, syödä hyvin ja juhlia. Periaatteessa ollaan paastolla, mutta ...noh...katolinen pyytää kiusaukset anteeksi ja mikäs sen nyt kunnon häränlihaherkun voittaisi.

Seurasin kotikorttelini sivuuttavan pason ja siitä tallentui kuvia ja kännyvideokuvaakin. Kun paso eteni hitaasti kapeilla kujilla, kierrellen koko asujaimistomme, taitoin osan matkasta soittokunnan mukana kuvaten.

Pääsiäispasot ovat katunäytelmien näytelmä. Suomalainen Via Crucis kalpenee katoliseen juhlintaan verrattuna. Olin vuosia sitten mukana Helsingin Via Cruciksessa, roomalaisena sotilaana. Kun maaherraa esittänyt, nyt jo edesmennyt Johannes Virolainen sitten säätytalon parvekkeelta kajautti karjalan murteellaan "Ottakaa hänet kiinni", syöksyimme toisen roomalaisen sotilaan, Petri Liskin, kanssa vangitsemaan opetuslapsi Johannesta. Liski antoi hyvän ohjeen taimauksesta: sitten kun Virolainen mutristaa huulensa sanojensa päätteeksi, mennään. Valtioneuvoksen kasvonilmeethän olivat jo pilapiirroksista ja sktesisarjoista tuttuja.

Sevillan katolista pääsiäiskulkuetta seuratessa tulin ajatelleeksi, että monenlaisia muotoja juutalaisuudessa syntynyt Jeesus-liikehdintä vuosien saatossa onkin saanut. Keisari tahtoi Jeesus-liikkeestä valtakunnalleen yhdistävän "yhden uskonnon", joten oli tarpeen vääntää uskonnolle oppi. Kun lukee 400-luvun kirkolliskokouksissa kyhättyjä uskontunnustuksia, kyllä ne paikka paikoin enemmän tuntuvatkin opintunnustuksilta kuin uskontunnustuksilta. Juutalaisen Jeesuksen synnyttämä uusi uskonto on sittemmin muodostunut eri kirkkokunniksi.

Espanjalaisnuorten mielissä katolinen kirkko edustaa tyystin mennyttä aikaa: francolaisuutta, konservatiivisia arvoja, monenlaista vaiettua kähmintää. Samalla se on tietysti kirkko, johon on synnytty kuulumaan kuten sukuun tai perheeseen. Espanjalaisista taitaa katoliseen kirkkoon kuulua samanlainen enemmistö kuin suomalaisista kuuluu luterilaiseen protestanttikirkkoon.  Kovin moni espanjalaistuttavani on sanonut, että tuskin loppuelämäänsä kuuluu kirkkoon. Minä taas ajattelen täällä katolisten keskellä, että oikeaa ekumeniaa olisi tunnustaa juutalaisten ja muslimien kanssa, että samaa Jumalaahan tässä rukoillaan.

Niin, monenlaisia muotoja juutalaisesta uskonnosta kehittynyt kristinusko on saanut. Kaikkein kotoisimmaksi niistä äänestän kuitenkin tuntemattoman suomalaisen maalaispitäjän pääsiäisviikon näytelmän, jota varten maalaisisännät panevat aamutakit päälle, pyyhkeen päähän ja matkaavat seurakuntakodille harjoituksiin. Tai kuten Nurmon Kiikun tallilla on monena jouluna kuultu "Tua ny Jaakoppi niitä klapia. Nuata lampahiaha aivan paleltaa täällä valakialla värjöötellä."