Puoliväliahdistus

Ensimmäinen quatrimestre eli lukukausi päättyy perjantaina. Ensi maanantaina alkaa toinen lukukausi. Olen puolivälissä...ja minua väsyttää, sillä:

- kaipaan takaisin työhöni, työtovereitani, työtäni, työrooliani, työpaikkaani, työhuonettanai, työpöytääni, työkonettani

- tuntuu, etten opi täällä mitään uutta

- olen uupunut itseäni kaksi kertaa nuorempien juttuihin

- en ymmärrä itseäni kaksi kertaa nuorempien juttuja

- en ymmärrä itseäni kaksi kertaa nuorempien juttuja edes lingvistisesti

- espanjan kielitaitoni junnaa, en kehity

- en osaa tuottaa lauseita, en ymmärrä opetusta

- kotonani on öisin kylmä

- kaduilla on meteliä

- minua väsyttää myös se epäsuomalainen pinnallinen tuttavallisuus, joka onkin vain hymyä hymyn vuoksi, kauniita sanoja ja mukamas kuulumisten kyselyjä

- en jaksaisi aina porealtaaseen mennessäni tervehtiä kaikkia

- vaikka paikkani onkin 1. vuosikurssilla ihan järkisyistä (en omaa tanssitaustaa, en laula, jne), oikea vuosikurssini on 3. vsk ja vieläpä aikuiskoulutuksen 3. vuosikurssi...joten välillä junnataan asioissa, jotka ohitin jo vuonna 1989... (jKr.)

- ryhmäni keskinäinen kilpailuhenkisyys on minulle uusi asia, vierasta ja outoa - ja se kummastuttaa ja väsyttää, sillä olen aina tottunut siihen, että opiskeluryhmissä toinen toistaan tukien edetään eteenpäin

- tällä koulutuksella ei ole mitään tekemistä soveltavan teatterin kanssa, vaan tämä on klassistakin klassisempaa aristoteelistä tekstilähtöistä teatteria, jota kaiken lisäksi opetataan erittäin klassisin menetelmin

- kaipaan autoa alleni ja kuumaa suihkua, joka ei lopu 3 minuutin vedentulon jälkeen

- ärsyttää, ettei saa raaputtaa jäistä autonikkunaa

- kaipaan ystäviäni ja sitä suomalaista arkisuutta ilman krumeluureja

Älkääkä kukaan nyt sanoko, että "susta nyt vaan tuntuu tuollaiselta, koska sulla on nyt sellainen vaihe menossa". Minä tiedän sen, mutta tahdonpahan nyt vaan jakaa tuntemukseni blogini välityksellä - sillä tämä tämmöinenkin on osa vaihtovuotta. Eikö vaan?

Espanjalainen malli järjestellä odotushuoneen tuolit.

Matka Madridiin

Sevillasta on Madridiin noin 500 km. Matka taittuu bussilla 7 tunnissa tai huippunopealla (yli 200 km/h) luotijunalla reilussa 2 tunnissa. Luotijuna AVEen aletaan myydä lippuja tasan 60 vrk ennen matkustuspäivää. Esim. http://www.viajar.com/ kautta saattaa saada ostettua erityisen edullisen lipun, mikäli on riittävän ajoissa liikkeellä. "Espanjan VR" nimittäin myy aina osan luotijunan lipuista hyvin edullisesti. Normaalihinta on menopaluulta peräti 170e, mutta 60 vrk ennen ostettuna sain menopaluulipun alle 50e hintaan. Sama hinta menisi bussiin, matka-aika tosin olisi huomattavasti pidempi.

Kyyti AVEssa oli juhlavaa! Lujaa mentiin, mutta sitä ei tuntenut - meno oli tasaista ja vakaata. Liput tarkastetiiin jo laiturille mennessä, joten junassa ei konduktööriä näkynyt. Ravintolavaunussa oli kuten Suomen junissakin: pikkupurtavaa isoin hinnoin. Junamatkan aluksi junaemännät jakoivat matkustajille kuulokkeet elokuvan seuraamista / musiikin kuuntelua varten.

Maisemat vaihtuivat mukavaa vauhtia. Madridista etelään päin sijaitsi silmiinpistävän korkealla kai luostari, sillä ison rakennuksen pihassa seisova valtava Neitsyt Maria -patsas näkyi kilometrien päähän.

Kasvitieteellinen puutarhako? EI, vaan Atochen rautatieaseman odotushalli!

Pääkaupunki Madridiin saavuimme etuajassa. Atochen rautatieasema sijaitsee Madridin ydinkeskustassa, Retiron puiston eteläpuolella. Madrin iltavalaistus on upea: tuli heti miljoonakaupungin, yhden Euroopan metropolin tunnelma. Madridin Avenidoja taksissa pyyhäeltäessäni tuntui historian siipien havinaa. Kun Sevillassa talot ovat 3-5-kerroksisia, näytti Madridissa kaikki suurelta. Maalaispoika suurkaupungissa!

Korkeita taloja

Ministerio de Sanidad, Politica Social e Igualidad. Eli Terveys-, sosiaali ja tasa-arvoministeriön korkea tornitalo.

Joku ehkä muistaa TV-sarjan "Jeeves hoitaa homman". Arjen asioissa laiskanpulskaksi kehittynyt herraskainen  brittiaatelinen tämän tästä töppää, mutta älykkäillä hoksottimilla varustettu palvelijansa Jeeves hoitaa homman aina kotiinpäin. Huomaan kehittyneeni brittiaatelisen suuntaan täällä espanjan kielen keskellä: kun tulee arjen ongelma, luon koirankatseen opiskelutoverini Jose Marian suuntaan ja ennenkuin huomaankaan, [Hose hoitaa homman]. Perjantaina kerroin Jose Marialle, että menenkin viikonlopuksi hänen kotikapunkiinsa Madridiin. Ennen kuin oikein ehdin sitä kysyäkään, Jose Maria kertoi mitä vaatetta sinne on varattava mukaan. Madridissa on talvi, Sevillassa ei. Kuten Jose Maria opasti, pipo ja hanskat on syytä pakata mukaan, sillä Madridissa tuulee kylmästi.

Madridiin minut toi tietenkin presidentinvaalien toinen kierros. Äänestäminen oli mahdollista Suomen Espanjan Suurlähetystössä Madridissa sekä joukossa muita espanjalaisia kaupunkeja. Kun elämäni ensikertaa astelin suurlähetystöön, tuntui se aika juhlavalta! Vaalivirkalijoista sain napata kuvankin ja samaan aikaan lähetystöön saapuneiden suomalaisten kanssa löytyi heti rivakka puheyhteys - tuntui, että kaikista oli ykskaks hirmusen kiva puhua suomea!

Konsuliasioista vastaavan Kirsi Aarnivan pakeille passin kanssa ja äänestyslipun kanssa äänestyskoppiin. Sujuvasti hoitui siis vaalit Madridistakin käsin.

Suomen Espanjan Suurlähetystön sisäänkäynniltä.

Lauantain aurikoisessa säässä ehdin kierrellä pääkaupungin keskeisissä kohteissa. Puerta de Solin aukiolla väkijoukkoa ilahdutti etelä-amerikkalainen pumppu, jonka ironisia pilkkalauluja espanjalaiset nauroivat ihan joukolla.

Siellä täällä oli turistelta rahaa keräämässä, elantoaan ansaisemassa, joukko erilaisia katutaiteilijoita. Omiin silmiini tarttuvat Plaza Mayorin nurkilla kuvataidettaan myyvät maalarit. Erilaisin ihmishahmoin elantoaan hekevia esiintyjiä, liikkumattomia ihmispatsaita ja imitaatioita oli paljon, mm. Caribian Piraatteja, mutta myös muutama taitava miimikko.

Launtai-iltana vierailin madridilaistuvan  suomalaistuttavani luona. Oli kiva puhua suomea taas pitkästä aikaa, tuntitolkulla. Esa on asunut Madridissa jo neljä vuotta. Olin aiemmin päivällä ihastellut varsinkin kuvataiteilijoiden töitä ja päättänyt, että sitten kun Madridiin/ Barcelonaan muutan, sisustan asuntoni kadulla taidettaan kauppaavien tauluilla. Esan kotona sain katseltavakseni Esan portfolion, kuvataiteilija kun on hänkin. Ehdotin, että nettiin vaan noin komea portfolio. Kun Esa sen tekee, linkitän osoitteen! 

Kinkkumuseohan se siinä. Espanjassahan tässä ollaan - ja vielä pääkaupungissa!

Sunnuntai-iltapäivällä palasin luotijunalla Madridista Sevillaan. Täällä odotti Andalucian aurinko, jonka alla on äkkiä riisunut fleesen, pipot ja hanskat. Appelsiinikaupungissa oli niin lämmintä, että otin Santa Justalta fillarin ja sotkin kaupungin halki teepaitasillani, vaikka kahta ja puolta tuntia (ja 500 km!) aiemmin olin Madridissa pipo päässä noussut junaan.

Sevillan lisäksi Madridista olisi päässyt vauhdikkaasti vaikka Barcelonaan.

Äänestä!

Muista äänestää!

Tällä kertaa äänestetään mieluisimman espanjalainen kaupungin puolesta. Äänetysaikaa on vielä kolme päivää. Äänestää voi vain kerran. Äänestys tapahtuu tuossa vasemmassa laidassa, valitsemalla neljästä kaupungista mieluisin.

Ensi viikolla onkin sitten ihan uusi äänestysaihe.

Mamu uimahallissa

Kaikki, mikä pieleen voi mennä, myös meni pieleen.

Olin kyllä varannut mukaani passin, koska ilman sitä (tai espanjalaista henkilökorttia, jota minulla ei ole) ei voi kausilippua ostaa. Niinpä sitten jonotin passi kädessä uimahallin kassalle ja kyllä tunsin itsekin itseni hieman typerän näköiseksi. Vuorollani sitten esitin asiani, mutta ykskaks niitä lippuvaihtoehtoja olikin sitten ihan satamäärin. Oli tarjousta, jolla saa tammikuun aikana kausikortin ostaessaan alennuksen seuraavan kolmen kuukauden maksuista. Oli myös 30 vrk kausikorttia (sellaista ei viimeksi ollut kun uimahalliin yritin, mutten päässyt).

Oli sitä ja tätä, mutta kun siihen kauskorttiin nyt sen passini olin varannut, niin sellaista sitten ostamaan. No, se ostotapahtuma tyssäsi siihen, ettei minulla ole espanjalaista pankkitiliä. Sitä asiaa selittäessään hallivirkalija puhui jo niin vauhdikkaasti, että tipuin kelkasta ja takana oleva jonokin alkoi huokailla yhä kovemmin. Päädyin ostamaan 24 tunnin lipun. Mielessäni kyllä ajattelin, että en taida toista kertaa tulla seuraavan 24h aikana, mutta koska tämmöistäkään vaihtoehtoa ei viimeksi ollut, olin tyytyväinen että passeineni nyt sitten viimein ja vihdoin ylipäätään kelpasin uimahallin portista sisään.

No ihan alkuun en tietenkään löytänyt koko pukuhuonetta ja en nyt tässä ala erittelemään, mitä kaikkia ovia kävin kokeilemassa, mutta sanonpa vaan, että eivät ne olleet miesten pukunhuoneeseen johtavia. Oikean oven löydettyäni (tai se oli varauloskäynti, mutta vei oikeaan paikkaan), oli sitten se euro kateissa, jolla saa pukukaapin lukkoon! No, ystävällinen kassa ja se sama jonottava porukka olivat ihan kärsivällisiä kun palasin taas asiaani sölkkäämään, ohi jonon. Euron saatuani taas niitä ovia etsiskelemään, sillä olipahan tosiaan hankala löytää perille. Saman varauloskäytävän kautta kyllä menin taas ja mulkoilivathan ne toistamiseen siellä pukuhuoneessa.

Sevilla Piscinas eli Urheilukeskus O2 Centro Wellness on kuulemma Sevillan moderni ja ehdottamasti paras uimahalli, vauraassa kaupunginosa Nervionissa. (Kuvan copyright vuka.es)

Uima-asuahan ei riisuta saunaan mennessä eikä vettä heitetä kiukaalle. Nämä osasin välttää, mutta altaaseen mennessäni sain uimavalvojan juoksemaan siihen altaan reunalle kovasti viittilöiden. Varmistin, että eiköhän näillä kaikilla radoilla saa uida. Saa kuulemma, mutta "uimalakki, señor, uimalakki. Se ei ole suositus vaan vaatimus, kuten tiedätte". No enpä kyllä tiennyt, mutta näyti se kaikilla muilla altaassa olevilla päässä olevan. Ystävällinen uimavalvoja neuvoi, että siinä kassallahan niitä on sitten 3 eurolla myynnissäkin. Joten eikun sinne sitten taas, tällä kertaa vettä valuvana. Ystävällinen kassa ja se yllättävän hitaasti edennyt jono olivat pitkämielisiä mamua kohtaan. Muutama sellainen Iltalypsyn karjakon katsetta muistuttanut silmienpyöräytys jonossa syntyi kun varauloskäynnin oven läväytin aulaan auki ja totesin että "Perdon, yksi uimalakki, por favor!". Oli tullut mamu uimaan.

Uimalakki päässä sitten uin. Olikin niin mukavaa uida taas pitkästä aikaa! Ensikertaa Sevillassa - kun aiemmat yritykset aina tyssäsivät kassalle. Nyt oli sentään passit ja uimalakit ja uinkin sitten sydämeni kyllyydestä, toista kilometriä, nautiskellen. Uidessa oivalsin senkin, että minä mamuparkahan vaikutan täällä tylyltä kun en saunaan mennessäni tervehdi enkä saunasta lähtiessäni hyvästele. Kaikki muuthan niin tekivät. Päätin tervehtiä heti kun olen uintini uinut ja saunaan menen uudestaan.

Ja saunassa sitten tervehdin kaikkia ja kaikki vastasivat. Ja sitten kun ne yksi kerrallaan lähtivät, hyvästelivät. Laskin mielessäni, että sitä yhtä äijää tervehdin ainakin neljä kertaa uimahallireissullani, se kun sattui aina samaan aikaan turkkilaiseen ja suomalaiseen saunaan.  Myös porealtaassa on syytä tervehtiä, sielläkin vähän katsottiin kummissaan kun teurastajan perusilme kasvoillani vain istahdin kuplien keskelle. Seuraava tulija sitten ystävällisesti jo kajauttikin reippaan "¡Buenas tardes!" ja poiskiipeävä "¡Hasta luego!".

Kotimatkalla ajattelin, että ihan oikeasti minä yritin käyttäytyä kunnolla ja että ne kaikki systeemit vaan oli niin vieraita ja outoja, että siksi poikkesin joukosta. Sitten tuli mieleen koti-Helsingin somalit ja muut muualta tulleet ja se, että kuinka se vaan voi olla niin äärettömän outoa siellä jossain Pohjolan pimeyden uimahallissa oivaltaa, että täällä sitä sitten riisutaankin ihan alastomaksi ja vettäkin paiskotaan sähköpatterille ja mitä kaikkea vaarallista ja kummallista ja outoa. Tuli myötätunnon puuska. Lämipimiä terveisiä teille Omar, Abdi, Moustafa ja Siidow sekä muut somalituttuni Helsingissä! Ehkä teidän vanhemmillanne oli samanlaisia kokemuksia alkuaikoinaan uudessa maassa?

Terveiset Sevillan pimenevästä lauantai-illasta! Plaza Duquen keskellä oleva puistikko palmuineen on kiva kohauspaikka iltasellakin.

Palvelu pelaa

Jos pelaa palvelu hedelmäkaupassa, pelaa se muuallakin. Konditoriassa saa odottaa vuoroaan kuin kukkakaupassa konsanaan: esteetikko-myyjä pakkaa ostetun leivonnaisen hyvin huolellisesti kauniiksi paketiksi, teippaa suojapaperin päädyt kiinni, asettelee paperipussiin...

Ruokakauppojen kassoille sen sijan on alkanut ilmestyä merkkejä palvelun siirtymisestä itsepalveluksi. Yhä useammassa kaupassa muovipussista veloitetaan nykyään hinta, 5 senttiä. Ja yhä useammassa kaupassa ostoksiasi ei enää pakkaakaan myyjä vaan joudut itse pakkaamaan. Noh, pienemmissä ruokkaupoissa myyjä vielä pakkaa, mutta El Corte Inglesin ruokapuolella joutuu jo itse hommiin. Jonottamiseen on silti varauduttava: myyjällä on tapana vaihtaa kuulumiset itse kunkin asiakkaan kanssa, joten aikaa menee.

Tammikuinen iltapäiväaurinko lämmittää mukavasti.

Varsinainen yllätys oli kuitenkin eilen vastassa, kun jouduin nettiyhteyden katoamisen takia soittamaan palveluntarjoajan numeroon. Suomessa olen - ikävä kyllä - jo tottunut siihen, että nettiyhteyden kadotessa palveluntarjoajan numero ei vastaa tai joutuu jonottamaan 10 minuuttia, jonka jälkeen ilmoitetaan, että "jonotus on maksutonta ja se maksaa normaalin matkapuhelinmaksun verran" ja että "kaikki palveluneuvojamme ovat nyt varattuina, odottakaa hetki" ja että "jos asianne koskee laskutusta painakaa 5, jos tahdotte vaihtaa kalliimpaan liittymään painakaa 4" tai "muussa tapauksessa odottakaa".  Espanjalainen nettiyhtiö sen sijaan vastasi heti. Virkailijan espanja oli niin nopeata, että kysyin puhuisiko hän englantia. Hän ei kuulemma puhu, mutta "jos tahdotte, meiltä soittaa teille tuota pikaa englannintaitoinen työntekijä?"

Ja tuota pikaa soittikin kohtuullista englantia taitava henkilö, jonka kanssa käytiin läpi kaikki mahdolliset viat alkaen WIFI-modeemini sarjanumerosta. Kun mikään ei auttanut ja asentajan lähettämät signaalit eivät tavoittaneet modeemiani, asentaja ehdotti, että vaihtaisin  modeemin sijannin sisäpihan puolelta kadunpuoleisen ikkunan äärelle. Kun sekään ei auttanut, asentaja ehdotti, että kokeilisimme vielä toimiiko modeeemini parvekkeella. Kerroin, että sitä varten minun pitäisi etsiä jatkojohto. "Etsikää rauhassa, minä kyllä odotan!"

Jatkojohdon löydettyäni vedin modeemin tosiaan parvekkeelle ja asentaja puhelimen toisessa päässä vakuutteli, että tämä todellakin saattaa auttaa ja että hän on syvästi pahoillaan, että joudun tekemään nyt tämmöistä. Ja kas vain, niinhän se auttoikin, sillä modeemini sai yhteyden ja asentaja pääsi näemmä korjaamaan vian, joka yhteydessä oli. Koska jokin DNI-palvelimeen (tms.) liittyvä asia kuitenkin jäi vielä epäselväksi, asentaja ilmoitti, että heiltä tulee toinen asentaja käymään. Ja että asentaja soittaisi tunnin kuluessa jahka on ovellani.

Tunnin sisällä toinen asentaja sitten soitti ja jos nyt hänen espanjaansa oikein ymmärsin, hän oli jo ollut matkalla luokseni kun keskuksesta oli ilmoitettu, että nettiyhteyteni on nyt kunnossa. Vakuutin sen olevan kunnossa, joten asentaja toisteli vain, että "Estupendo, estupendo!" - "Taivaallista, taivaallista!" Totesimme, että asentajan ei nyt tarvitsekaan tulla käymään.

Ja mitähän tämä kaikki maksoi? Ei mitään, sillä tämä huoltopalvelu luonnollisesti kuuluu nettiyhteyden kuukausihintaan (20e/kk).

Palvelusta puheenollen...ihmiselle, jolla on jo kaikkea? Vai ihan tavanomaisia espanjalaisen perhekeittiön tarvikkeita? Ilmakuivatun kinkun  vuoluteline ja 8 pullon viinikaappi.

Manuel Fernandezin näyttely

Caracterizacionin tunneilta teimme ekskursion sevillan Lope de Vega -teatteriin, jonka historiaa tihkuvassa rakennuksessa vieraile myös erilaisia näyttelyitä. Tällä kertaa siellä oli esillä Manuel Fernandezin näyttely Fashion Art, joka esittelee eri kuvataiteilijoiden öljyvärimaalauksista sommiteltuja juhlapukuja. Caracterizacionin opemme oli tietysti onnistunut sopimaan itsensä taiteilijan esittelemään meille näyttelynsä. Siitä taltioitui muutama kuva:

Lope de Vega -teatteri on Sevillan komeimpia rakennuksia, ihan Plaza de Españan ja Vanhan Tupakkatehtaan vierella. Teatterin upeassa aulassa vierailee nayttelyita.

Itse Manuel Fernandez veti meille kierroksen töidensa keskellä. Tämän tästä kierroksen keskeytti Fernandezin soiva kännykkä tai häntä kättelemään pujahtavat tutut ja tuntemattomat.

Taiteilijat, joiden maalauksista oli pukuja syntynyt. 

Ennen Gordobaa ja Sevillaa Fernandezin näyttely oli kiertueella Etelä-Amreikassa, josta myös osa pukukankaina käytetyitsä maalauksisat on kotoisin. Fernandez kertoi asuneensa ja työskennelleensä Latinalaisessa Amerikassa vuosia.

Talvi on peruttu!

Ei tänne tainnutkaan tulla talvea. Olin varautunut talveen siten, että möbleerasin kalustetun vuokrakaksioni uuteen uskoon: kadunpuoleinen huone lämmittämättömäksi talvihuoneeksi ja kaikki tarpeellinen sisäpihan puoleiseen huoneeseen, keittiokomeron viereen. Lämmittämistä varten olikin talon puolesta halogeenilämmitin. Se vain tuntuu niin sähkösyöpöltä, että hain 29e hintaan öljytäytteisen irtopatterin, pienintä kokoa. Olisi se suurempikin voinut olla, mutta hyvin pärjää.

Viikonlopun vietin lepäillen ja kotosalla oleillen. Sunnuntain sadepäivän innostamana totesin, että jos täällä talvi ei tosiaan tämän kummempi ole, otan kadunpuoleisen huoneen taas käyttöön. Kalustin itselleni työhuoneen! Olenkin ihemtellyt, kuinka olen näin pitkään pärjännyt ilman työpöytää ja asiaankuuluvaa atmosfääriä. Minähän saatan istua työpöydän äärellä aamusta iltaan (ja joskus illasta aamuun).  Työhuone on ensimmäisen viiden asian joukossa, mitä ihminen tarvitsee uudessa ympäristössä. Ai että olen nyt nauttinut! Sunnuntai-illan käytin uudessa työhuoneessa Expresion Corporalin teoriaa opiskellen. Ensi viikonlopuksi ajattelin kutsua muutaman tuttavan viettämään työhuone-fiestaa, avajaisiin! 

Pienellä pähkäilyllä se syntyi: oma työhuone!

Tecnica Vocalin opiskelussa olemme siirtyneet Shakepeareen, joten tilasin Jan Kottin kirjan "Shakespeare tänään" espanjaksi. Nettiostoksena se tuli mukavan huokeaksi. Olin kuvitelut kirja saapuvan postitse kuten Suomessa netistä tilatessa, mutta täällä jakelun hoitaakin näemmä kuriiripalvelu. Kun en ollut kotona, oli lähetti jättänyt tiedotteen, jossa kehotettiin soittamaan annettuun numeroon. Tein työtä käskettyä ja onnistuin sopimaan, että lähetti tuo kirjan  seuraavana päivänä klo 17-18 välillä. Ja niin oli punkutuaalinne lähetti, että viittä vaille kuusi soi ovisummeri ja José (esitteli itsensä heti) saapui kypärä kainalossa ovelleni kirjaa tuomaan. En tiedä olisiko lähetille kuulunut antaa juomarahaa, mutta tyydyin vain jutustelemaan ja kuittaamaan  moneen paperiin nimeni. Lähetti oli puhelias ja mukava, tuulahdus jostain sellaisesta vanhasta ajattomuudesta, jota ei taida Suomessa enää olla?  




"Rogamos nos llamen al telefono"...Rogar on rukoilla, joten käännetäänkö tämä sitten, että "Rukoilemme, että soittaisitte meille puhelimella"...:D?



Viime perjantain musiikintunnilla espanjalainen tulisuus leimahti kun opettaja-Eugeniolla ja opiskelija-Alejandrolla oli samasta asiasta erilaiset näkemykset. Teksti oli napakkaa ja sitä tuli paljon! Eugenio on loistava laulunopettaja, taustaltaan laulaja, näyttelijä ja nyttemmin siis opettaja. Eli käynyt vastaavan koulutuksen, jossa nyt opettaa sekä sen jälkeen vielä musiikkiopinnot ja opettajalta vaadittavat opinnot. Kun viime syksynä kävin Suomi-lomalla, oli Eugenio selvästi joko laitettu tai itse laittautunut asialle ottamaan selville, millä mielellä olen kotiin lähdössä ja miellä mielellä olen syksyn suhteen. Tulkitsin Eugenion kyselyt andalucialaiseksi vieraanvaraisuudeksi ja suureksi sydämellisyydeksi. Alejandron ja Eugenion temperamenttista leimahtamista seurasin mielessäni salaa hymyillen. Tuli mieleen Don Quijote tai flamencon tulisuus, häivähdys härkätaistelijaaa... Varsinaisessa asiassa olin ehdottomasti Eugenion puolella.

"Matador"; copyright Aharon Yakobson, http://www.yakobson-art.com/index.htm

Suomalaiset opiskelijakollegani ilmoittivat tulevansa pienellä porukalla käymään! Tervetuloa, vierailunne on odotettu! Tästähän me puhuimme jo Metropoliassa viime vuonnakin, että jos vaihtoni toteutuu, tulette vierailulle. Kun ajankohdaksi nyt varmentui toukokuun loppu, ryhdytään suunnittelemaan teille ohjelmaa. Puhun asiasta ensi tilassa KV-koordinaattori Carmen Sanchezin kanssa.

Puolalaisen Erasmus-opiskelija Natalian veli ja tyttöystävä olivat Sevillassa käymässä, joten käytiin polskien kanssa tapas-paarissa yhtenä iltana, puolivälissä Alameda de Herculeksen aukiota. Parilla-kolmella tapas-anooksella korvaa vaivatta päivän lämpimän ruoan. Puolalaiset hymyilivät vienosti kotimaansa junaliikenteelle, joka on kuulemma toimivaa ja halpaa, mutta palveluasenteeltaan vielä tuulahdus vanhaa aikaa. Varsovalainen kolmikko intoutui kehumaan kotikapunkiaan siinä määrin, että päätin ottaa Puolan matkakohteeksi, jahka sopiva sauma koitttaa. Talinnan ja Riian kautta Varsovaan, Varsovasta Berliiniin...

Unelmilla on taipumus...

Sain Antifoluksen roolin Shakespearen näytelmään Erehdysten komedia. Kyseessä oli vaatimaton esitys, jonka tarkoitus oli lähinnä edesauttaa Tecnica Vocalin oppimistavoitteita - pääpaino siis puhtaassa ääntämyksessä, äänentuotossa. Ymmärrettävästi vieraskieliselle kovin haastava tehtävä. Jännittyneisyyteni taisi huomata ainakin kokenut opettaja Justo, joka rekrytoi tuohon  identtisistä kaksosista kertovaan näytelmään Dorion kaksosten rooleihin ryhmämme kaksoset Alejandron ja Fransisco Jesúksen. Veljesten hyvällä myötävaikutuksella puhenäytelmämme sujui ihan hyvin. Koska sen muoto oli siis kuunnelma, ei tarvinnut jännittää vuorosanojen kanssa vaan saatoin lukea plarista repliikkini.

Vaikka olenkin äänelläni töitä tehnyt, on se hitusen eri asia tehdä kuunnelmaa espanjaksi tekstistä, joista hädintuskin edes ymmärrän mitään. Kun yksi Rosen-projetissani framille nouseva asia kuitenkin on luottamus, oli tämän kuunnelman tekemisen opetus minulle enemmänkin tällä saralla. Kun kuunnelmanteko alkoi, katsoin veljeksiä hetken ja totesin, että eihän minulla ole pienintäkään vaikeutta heihin luottaa - joten syteen tai saveen, annetaan palaa! Yhteistyö sujui ihan hauskasti. Minulla oli useita repliikkejä, joita en ehtinyt käydä läpi, joten mutu-tuntumalla mentiin. "Kun loppuu ymmärrys, jäljelle jää luottamus".

Suomalaisten opiskelutovereideni kanssa vietimme toissavuonna yhden lähiopetusjakson Olga Horilan opetuksessa. Ennakkotehtävänä Olgalta tuli meili, jossa annettiin ohjeeksi ottaa kirjahyllystä umpimähkään silmät kiinni yksi kirja, avata se sokkona ja opetella ulko silmiin sattuva sivu - tai ainakin puolet siitä. Näiden tekstien kanssa sitten työskenneltäisiin nelipäiväinen jakso. Minulle sattui ihailemani Veronica Pimenoffin romaani Maa ilman vettä. Sivu, joka aukesi, kertoi mm. portugalilaisista, joilla ei ollut oikeutta jokapäiväiseen turskaansa.

Näyteikkunallinen turskaa, keskellä Sevillaa.

Olgan fyysisen metodin opetuksessa näitä itsekunkin tekstejä tutkittiin, avattiin, fyysistettiin ja valmisteltiin. "Mene siihen tekstiisi fyysisen kautta ja ala tunnustella, miltä se tuntuu", Olga sanoi ja laittoi minut tekemään vatsalihaksia samalla kun luin monologia (muut tekivät tanssisalin lattialla omia dialgojeaan samaan aikaan ja Olga kiersi ohjeistamassa, seuraamassa ja opastamassa meistä itse kutakin). Olgan ohjetta noudattaen väänsin vatsalihaksia ja luin monolgiani - ja silloin se aukesi: "ei edes oikeutta jokapäiväseen turskaansa". Ykskaks liikutuin hirmusti ja löysin sen tunnetilan, mikä on sillä ihmisryhmällä, jolta on kielletty jokin ihmisille jokapäiväinen oikeus, elämisen perusehto, ihmisyyden perusasia, ihmisoikeus. 

Veronica Pimenoffista sen verran, että hänhän on lääkäri - siis psykiatri - ja kirjailija, joka tuotannossaan on erityisesti luotsannut etiikan ja moraalin saralla, alistettujen ja sorrettujen teemoissa, sukupuolten välisen tasa-arvon teemojen parissa, ihmisoikeuskysymyksissäkin. Pimenoff on muuten myös KELA:n asiantuntijalääkäri transsukupuolisten kysymyksissä. Ja viisinkertainen äiti. Ja kovin kielitaitoinenkin.ja ymmärtääkseni myös psykoterapeutti tai -analyytikko? Eli melko monipuolinen!:)

Ovet avoinna ESADSiin.

  

Toinen asia: hain nuorena monta kertaa Teatterikorkeakouluun, näyttelijäntyön linjalle. Sinnehän on perinteisesti 1000 hakijaa ja 14 valitaan. Taisin olla 18-vuotias kun hain ensi kerran, mutten silloin rohjennut mennä edes pääsykokeisiin. Myös Tampereen NäTyyn hain joskus parikymppisenä. Teatterikorkeakoulussa olin lopulta kerran pääsykokeissakin ja pärjäsin ihan joten kuten, taisin päästä peräti 3. vaiheeseen, jossa oli "enää" 140 hakijaa. Sitten tie tyssäsi siihen. Haave kuitenkin jäi ja kun en muuta keksinyt, aloin opiskella sivuaineena teatteritaidetta TEAK:n Avoimen YO:n kautta.

Ja kolmas irtoasia: kun viitisen vuotta sitten olin muutaman kesän aikana käynyt Espanjassa lomakielikursseilla opiskelemassa viikon-pari espanjaa, aloin haaveilla kokonaisesta vuodesta Espanjassa.

Summa summarum: kun tänään opiskeluviikon uuvuttamana istahdin sevillalaisen kulmakuppilan terassille ja tilasin jokapäiväisen bacalaon, turskaa, ymmärsin ykskaks, että unelmilla on taipumus toteutua. Että kuin se Olgan kurssille valmistettu monologi olisi ollut oikea enne...aavistelu, että tässä sitä sitten istutaan tunnin ajomatkan päässä Portugalin rajasta ja tilataan turskaa lounaaksi. Ja takana työntäyteinen opiskeluviikko espanjankieleisessä näyttelijäntyön koulutuksessa. Tilasin palanpainikkeeksi lasin valkoviiniä ja minua hymyilytti.



Bacalao eli turska oli tänään tämän näköisesti tarjoiltuna, perunasalaatin kera. Maistui.




"Menu del dia", päivän lounas, on tarjolla puolilta päivän alkaen jonnekin neljään asti liki kaikissa ravintoloissa, paareissa ja kuppiloissa. Silloin 6-10 euron hintaan saa valita kolmesta-neljästä vaihtoehdosta primer platon, segundo platon ja postren (jälkiruuan). Leipä ja ruokajuoma kuuluvat hintaan. Usein olen varsinkin perjantaipäivän päätteeksi käynyt syömässä Menu del Dian. Tänään otin primer platona raikkaan salaatin, segundoksi turskaa ja postreksi tuoreen hedelmän.



Ps. Nämä näiden kellonajat! Armoa! Puolalainen Natalia oli saanut veljensä tyttöystävineen kylään SEvillaan ja kutsui minut, Sergion ja jonkun muun tänään vähän ulos istuksimaan. Eihän siitä voinut kieltäytyä. "Moneltako?", kysyin. "-Kello 23".  No sen nyt vielä ymmärrän, onhan nyt perjantai. Mutta kun Antonio kertoi menevänsä tänään ulos, niin kohteena on vasta klo 03 aukeava klubi.

Blogini sähköpostiisi?

Voit tilata blogini sähköpostiisi. Kirjoita vasemmassa reunassa olevalle riville sähköpostiosoitteesi ja paina "SUBMIT". Saat aina ilmoituksen sähköpostiisi kun olen julkaissut uuden tekstin.

Andalucialaiset värit! Näin kirkasta ja aurinkoista, lämmintä keliä on Andalucian talvessa päivän lämpimimpinä tunteina iltapäivällä. Yksi Sevillan erikoisuuksista on katujen varsilla kasvavat appelsiinipuut. Englannin kuningatar oli kuulemma takavuosina ostanut appelsiinit Sevillan puista - ja teettänyt niistä johonkin juhlaan marmeladia.

Tuijan ajatuksia!

Opiskelutoverini Tuija oli myös käynyt Tuomaksen (ja faijan?) kanssa katsomassa Hymyilevät kädet. Koska kurssitoverimme Tuija on taustaltaan kuvataiteilija, pyysin Tuijaa kirjoittamaan rivin tai pari tuosta kuvataiteen, tanssin ja musiikin yhteisteoksesta:

Hymyilevistä käsistä:

Rafael Wardin maalaukset ovat teoksia itsessään. Ne eivät tarvitse muuta ympärille, ei tarinankerrontaa, ei sanoja, tanssia, toimintaa. Se, että toimivatko ne mukana tässä monitaiteellisessa teoksessa "Hymyilevät kädet", voisin kuvitella, että toisella tapaa käytettynä ehkä voisivat. Pari maalausta, jotka olivat enemmän keskeneräisiä (toinen, jossa sinisiä pintoja, toinen pienillä viivoilla kudottu ihminen vaalealla taustalla), voisivat käydä keskustelua elävien ihmisten ja tanssin kanssa paremmin, jos niitä esimerkiksi liikuteltaisiin, olisivat mukana tanssimassa. Toisena vaihtoehtona näkisin (ja jota olin myös odottanut), että Wardi olisi maalannut livenä esityksen aikana. Salaa olin odottanut, että maalaamisesta olisi tullut tanssia ja maalaukset olisivat olleet "todisteita" koreografiasta.

Tuija



(Kuvan copyright: http://hymyilevatkadet.blogspot.com/)

Kiitos Tuijalle noista riveistä! Kurssitoveristomme on osaavaa ja monipuolista joukkoa. Tuija on opiskellut Pekka Halosen Akatemiassa 1998-2001. Hänellä on ollut yksityisnäyttelyitä, ryhmänäyttelyitä ja yhteisnäyttelyitä. Työkokemusta myös kuvataideopettajana lasten- ja nuorten kuvataidekoulu Tatavuussa, Espoossa. Tuija on myös tehnyt kirjojen kansien suunnittelua.

Viranomais-Suomi

"On mentävä kauas nähdäkseen lähelle".

Maastamuuton prosessissa on varmasti vaiheensa, jossa lähtömaata kritisoidaan ja tulomaata romantisoidaan. En tiedä, onko minulla tuo vaihe meneillään, mutta jokin...jokin...jokin siinä suomalaisessa arjessa minua  nyppii. Se hienovarainen nyppiminen kiteytyy otsikon uhkakuvaan ja seuraaviin riveihin:

Individualisti.

Kilpailu.

Markkinavoimat.

Talous.

Tehokkuus.

Pakko.

Laki.

Kypäräpakko (ensivaiheessa 2001 alkaen polkupyöräillessä, siirtymävaiheessa 2015 alkaen myös suihkussa, että ikääntyvän väestön kaatumistapaturmat vähenevät ja riskiin reagoidaan riittävällä vakavuudella).

Kireys.

Pakko pärjätä.

Pakko herätä 6.30 vaikka ulkona on säkkipimeätä kolmatta kuukautta. (Espanjassa kansallinen psykiatrikomitea kieltäisi kansallisella vetoomuksella lasten pakkoherättämisen kaamosaikana klo 06.30, unisten lasten pakkaamisen suojapukuihin ja kärräämisen unenhorteessa hoitoon 9 tunniksi. Myös aikuisia kehotettaisiin Herran Tähden nukkumaan vähän pidempään ja olemaan lastensa kanssa eikä juoksemaan kellokorttiensa kanssa Virastoihin.)

Viranomainen. (Viranomaissuosituksena kehotetaan kansalaisia menemään työpäivän päätyttyä viivyttelemättä kypärä päässä sängyn alle, sillä siten säästytään jopa 95% vapaa-ajan tapaturmilta).

Pekka Puska.

TV:n hätätiedotteet ("Kuusamossa nähty karhu HERRAN TÄHDEN VAROKAA!!!!!").

Tulosvastuu.

Kansakuntaa riipivä kiire, viha ja patoutuvat agressiot (autoilijat kehäteillä).

Lupaviidakko, viranomaisvalta.

Amerikkalaiseen tapaan kahvikuppeihin on pian painettava teksti "Varoitus. Kahvi saattaa olla kuumaa ja kaatuessaan aiheuttaa sinulle palovamman".  Jos on liukasta, käytetään energiamme sen vahtimiseen kenen huoltoyhtiö ei ole hiekottanut - sen sijaan, että autettaisiin yhdessä toinen toistaan.

- - -

Eilen illalla klo 21 maissa vietin Faustinon hedelmäkaupassa 20 min, jonossa. Edelläni oli 3 asiakasta, joilta meni 20 minuuttia. Puhuivat, nauroivat, juttelivat kauppiaan kanssa. Halailivat lähtiessään kauppaista, kertoivat kuulumisensa. Minua suivaannutti seisoa 20 minuuttia odottamassa muutaman hedelmän takia. Aloin miettiä koko hedelmäkaupan toimintaa: mitä JÄRKEÄ on pakata asiakkaan puolesta hyllyiltä hedelmät pussiin ja vielä punnita ne? Eikö olisi JÄRKEVÄMPÄÄ pakottaa asiakkaat istepalveluun, valitsemaan, pakkaamaan ja punnitsemaan hedelmänsä ihan itse? Säästyisihän siinä RAHAA ja kauppias voisi irtisanoa toisen työntekijän ja saisi enemmän VOITTOA liikkeestään.

Sitten tuli mieleen, että mihin minulla on kiire? Kotiinko sängyn alle makaamaan kypärä päässä, kuten suomalainen viranomainen piakkoin ehdottanee? Eikös se elämä ole tässä ja nyt, tämän hedelmäkaupan hetkessä, näissä mahdollisuksissa? Näissä ihmisissä, tässä vuorovaikutuksessa, tässä hetkessä?

ESADS:n uudet nettisivut

Kouluni on uusinut sivunsa ja sieltä voi tutkia lisää tarjontaa. Mutta siis kaksi koulutusohjelmaa on tarjolla: käymäni Interpretacion tai Escenografia. Alla ensin mainitun oppiaineista:

NUEVO PLAN DE ESTUDIOS ESPECIALIDAD DE INTERPRETACIÓN, (PLAN BOLONIA) SEGÚN BORRADOR PROYECTO DE DECRETO POR EL QUE SE REGULA EL CONTENIDO DE LAS ENSEÑANZAS ARTÍSTICAS SUPERIORES DE GRADO EN ARTE DRAMÁTICO EN ANDALUCÍA.

Eli uusi opetussuunnitelma Interpretacioinin koulutusohjelmassa alla. Minä jätin pois 1 vuodelta (Curso Primero) oppiaineet Interpretacion (ei mahtunut lukkariini/ minä en mahtunut ryhmään) ja Literatura Dramatica (kielihaaste). Ihan kaikkia kursseja ei ehkä vaihto-opiskelijan kannatakaan ahalia, sillä kieilikurssillekin ja kaikelle muulle uudelle ja ihmeelliselle on syytä jättää energiaa. Myös kielen ja kulttuurin oppimiseen on syyytä jättää paukkuja.

Durante el curso 2010-2011 se ha puesto en marcha el plan de estudios Bolonia, que irá sustituyendo al antiguo plan LOGSE hasta su desaparición. (Real Decreto 754/92, de 26 de junio, publicado en el BOE nº 178 de 25 de julio de 1992). Eli Bolognian sopimukseen nojaten  AHOT toimii myös täällä, kuten EU-maissa korkeakoulu-uudistuksen jälkeen muutama vuosi sitten kaikkialla.

Alla vanhan OPS:n mukaan etenevät lukuvuoden 2011-12 luokat 3 ja 4:

Koulun ansiokasta historiaa pääsee lukemaan espanjaksi koulun uusilta sivuilta http://www.esadsevilla.com/escuela.html
ja kehno käännös tekstistä Googlen avulla suomeksi on luettavissa tästä:
http://translate.google.es/translate?sl=es&tl=fi&js=n&prev=_t&hl=fi&ie=UTF-8&layout=2&eotf=1&u=http%3A%2F%2Fwww.esadsevilla.com%2Fescuela.html

Koulun sivuilta löytyy myös valokuvia opiskelun lomasta ja muutama lyhytvideokin.
Koulun sivulta on linkit osaan muista Espanjassa toimivista esittävän taiteen ESAD-kouluista:

Las otras ESAD