Iso hytky

Sellainen iso hytky (hytinä, tuntuma, aistimus) on nyt, että temperamenttini soundaa aika hyvin täkäläisten temperamenttiin. Nyt tietysti puhun ensisijaisesti Arte Dramáticon väestä, mutta toissijaisesti ylipäätään andalucialaisista, ehkäpä myös espanjalaisista. Voi olla, että jahka tutustun syvemmin täkäläiseen elämänmenoon, huomaan hytkyn olevan stereotypia, mutta ainakin tällä haavaa on tuntuma, että täällä eletään elämää, jossa emootiot, tunteet ja aistimukset ovat arvossaan. Sentimentalisuus.

Real Alcazarin tuntumassa ilavalaistuksessa

Kun alkuviikolla tulin teloneeksi herkän tyttölapsen kyynärsauvakuntoon, piti tänään viikon päätteeksi tehdä viimein jotain. Puhuin Avelinolle, tanssijakundille, että tahtoisin jotenkin välittää telomalleni tytölle pahoitteluni...ehdotin, että hän tytön hyvin tuntevana voisi osata sanoa minulle, miten sen tekisin. Avelino totesi heti, että "ei ei, ei hän", mutta Jose Márialla on tämmöisiin asioihin vielä parempi hytky. Ja niin taas Jose Mária pääsi auttamaan minua, ehkä jo neljännen kerran. Jose Mária tiesi heti, missä mennään. "Rasia suklaapähkinäkuulia, venga, mennään!" Niin haettiin supermercadosta pieni hyvän tahdon ele, pahoitteluni, hyvän viikonlopun toivotus, jotain joka ei sanoiksi pukeudu mutta on silti merkittävää. Kun sen asianomaiselle olin antanut, tuli tuntuma, että tämä meni jotenkin niin kuin täällä ymmärretään. Sellainen hyvä hytky jäi.

Muuten koulupäivä sujui leppoisammin kuin aikoihin. Ehkä maanantaisen tapaturman jälkeen olen myös itse vähän löysännyt kravaattia, ottanut rennommn. Kun joutuu pinnistelemäään päivittäin kielen kanssa, jännittyy ja kiristyy, terävöityy ja vakavoituu muutenkin. Pari ekaa kuukautta on mennyt pinnistellessä ja ehkä se samainen tunnetila on siirtynyt myös muuhun tekemiseen, pinnistelyksi. Tällä viikolla päätin ryhtyä rentoutumaan, ottamaan iisimmin. Ehkä kielikin jo sujuu sen verran paremmin, että on varaa jo vähän löysätä pingotustaan.

Caracterizacionin perjantai-tunneilla tuli tulokset kokeesta. Minä sain 6½, enkä tiedä oliko se asteikolla 4-10, 0-10 vai millä, mutta ainakin tentti meni läpi! Dal oli taktikoinut ja jättänyt omat maskeeraustarpeensa kotiin, joten jouduin uhriksi kun alettiin maskeerata 1800-luvun mozartilaisessa hengessä:



Parturille terveisiä! Tämmöinen laitetaan ensi käynnillä!



Huomaa mozartilaisessa hengessä tehty kasvojen vaalea väri ja silmäripisen musta väri. Silmäluomet ovat ajan hengen mukaisesti siniset. Ja 1800-luvullahan maskeeraus kehittyi merkittävästi kun teatteria alettiin tehdä vahvemmissa valoissa. Kasvomaali kehitettiin 1860-luvulla ja se mahdollisti jo monipuolisemmin estradivaloissa esiintymisen; tunnetaan kehittäjänsä Ludwig Leichnerin nimellä. Vastoin yleistä luuloa, Max Factor on vasta 1900-luvun alun merkkituotteita! (Kyllä tässä nyt 6½:llakin jotain tiedetään!)

 



Kauneuspilkkukin on syytä tehdä vaaleaa ihoa koristamaan. Dalilla mopo karkasi ja pilkkuja tuli sitten useampia. (Kosto on suloinen, jahka on vuoroni..)



Huulet maalattiin hyvin kapeiksi, 1800-luvun muotikäsityksen mukaisesti. Toteutus tapahtuu siten, että huulten reunat maalataan (ööh, väritetään/ värjätään?) vihreällä coloretella ja huulten keskiosa korostetaan punaisella coloretella vähän pyöreäksi.

Kotiin päästyäni nukuin pitkät päiväunet ja iltamyöhällä mentiin Sergion ja Natalian kanssa iltaa istumaan. Jatkoimme tapasbaarista katsomaan varieteeta, toiseen baariin, jossa oli koulun väkeä yllin kyllin yleisössä. Miguel ja Ivan Fernandez, kaksi toisen tai kolmannen vuosikurssin caballeroa, olivat myös seuraamassa (madridilaisen?) varieté-ryhmän esitystä. Miguel ja Ivan Fernandez ovat tehneet vaikutuksen, molemmat ihan erikseen, mutta samalla tavalla: Miguelilla oli pari-kolme viikkoa sitten Flamenco Clubin teatteri-illassa rooli tiukkana naishahmona ja Ivan Fernandez esiintyi yhdessä koulun näytelmässä naiseksi puettuna. Molemmat olivat todella taitavia, todella.

Taitavaa oli myös varietén esiintyjien työskentely. Pikkulassa pistätyessäni yllätyin, kun varietén neljä esiintyjää olivat siellä, ison peilin äärellä, laittautumassa hepeniinsä. Piti hetki pohtia, avasinko sittenkään oikeaa ovea. Iloisesti vakuuttelivat, että oikea oli ovi. Esiintyvät taiteilijat saavat tottua monen tasoisiin takahuoneisiin ja pukkareihin.  Toivotin esitykseen...hyvää mieltä!

Pienessä pystybaarissa, jossa ei muuten ollut yhtään tuolia, tein väentungoksessa huomion, että olen täällä todella pitkä. Andalucialaiset ovat suomalaisia huikeasti lyhyempiä, keskimäärin.

Ps. Arte Dramáticon koulumme sijaitsee talossa, joka on kahden korttelin levyinen. Toisella puolella on Konservatorio, joten aika usein esim. näyttelijäntyön luokkaan kantautuu naapurikoulun musisointi. Tänään jäin sitä ihan kuuntelemaan, kesken treenien. Taitavaa oli sekin. Nämä ovat taitavia!