Opetusryhmämme

Kun lähdin teatteri-ilmaisun ohjaajan (AMK) opintolinjan aikuiskoulutusmuotoisesta opiskelusta Erasmus-vaihtoon, osasin arvella, että kohdemaassa ei välttämättä odota tismalleen samanlainen koulutus, johon vaihtoon tulen. Espanjan ja Suomen välillä on tietysti eronsa koulutusjärjestelmissä, mutta myös teatterinäkemyksissä. Kun suomalainen teatteri-ilmaisun ohjaajan (AMK) koulutus tähtää soveltavan teatterin tehtäviin, on espanjalaisen Escuela Superior de Arte Dramáticon antama koulutus pikemminkin näyttelijäntyön koulutusta, joka ammentaa fyysisen teatterin perinteestä ja valmistaa näyttelijäksi.  

Edellisestä johtuen minulle on paljon uutta kaikessa siinä, mitä olemme ehtineet opiskella. En myöskään voinut hypätä ihan kaikissa kursseissa kolmannen vuosikurssin ohjelmaan, sillä moneen asiaan täytyy kyllä nousta tyvestä puuhun - ennen akrobatian kurssia on syytä käydä fyysisen ilmaisun perusteet jne. Pääsin itse valitsemaan kursseja, joille osallistun. Minulta kyllä kyseltiin, minkä vuosikurssin opiskelijoiden kanssa vaihto-opintojani mieluiten tekisin. Mutta kun sitten kävimme aiempia opintojani läpi, oivalsin, että aika monessa täällä opiskeltavassa aineessa lähtötasoni on kyllä 1. vuosikurssin tasoa.



Syksy saapui Andaluciaan.

En ole eläissäni opiskellut musiikin teoriaaa, joten musikaaliopinnot 3. vuosikurssin kanssa sai unohtaa ja helpottuneena otin ohjelmaani musiikin teorian 1. vuosikurssin kanssa. Sille, jolla teoria olisi jo hallussa, tarjolla olisi varmasti muuta musiikin saralta. Samoin tanssin, kehollisen ilmaisun ja Caracteracionin kursseilla on syytä aloittaa perusteista. Tecnica Vocalissa lähtötasoni on korkeampi, mutta toisaalta en ole koskaan tällä tarkkuudella opiskellut mm. äänenmuodostusta. Myös harjoituksista olen hyötynyt kovasti ja äänenkäytöllisesti olen oppinut jo jotain merkittävää, ajatellen taustaani äänityöläisenä. Äänestään on syytä pitää huolta myös sillä ymmärryksellä, että ääni on käyttövara, joka väsyy ja kuluu.

Peruskurssit ohjasivat siis minut aloittavien opiskelijoiden ryhmään. Niitä on neljä, joista kussakin noin 12 opiskelijaa. Aloittavat opiskelijat ovat parinkympin kieppeillä, kuten Suomessakin AMK:ssa. Sitten joka ryhmässä on muutama jo varttuneempi, aikuisempi, keski-ikäisempi opiskelija, sillä aikuiskoulutusvaihtoehtoa ei ole tässä koulutustasolla.

Pari viikkoa sitten törmäsin toiseen 1. vuoden ryhmään, joka oli valmistautumassa exprecion corporalin tunneille...vähän jo varttuneempia, ei niin valtavan liikunnallisia, hiukan tuhtejakin eläväisiä näyttelijänalkuja. Ja entäs minun ryhmäni!? Ryhmäni - 1B - koostuu 6 nuoresta miehestä (n.19-28 v.) ja 6 nuoresta naisesta (keski-ikä n. 20+ v-) ja minusta (keski-ikä vähän enemmän..). Nuorista miehistä kolmella on tanssitaustaa, neljällä urheilutaustaa ja melko monella musiikkitaustaa. Nuorista naisista ainakin neljällä on liikuntataustaa, neljä tanssii, muutamalla on tiukka musiikkitausta. Olen siis itseäni paremmassa seurassa!

"Jos elämäsi tuottaa sitruunoita, mikset alkaisi puristaa mehua?"

Tykkään ryhmästä kovasti. Vaikka jossain toisessa opetusryhmässä olisi enemmän ikäistäni seuraa eivätkä kaikki muut juoksisi cooperissa 3000 metriä, tuo tuntuu erityisen vahvasti ikiomalta ryhmältäni! Sitä paitsi...olen tottunut työskentelemään tuon ikäisten parissa eikä minulta kulu siihen energiaa, että joutuisin pohtimaan omaa rooliani liialti. Olen saanut myös hyvin mukavan ja miellyttävän vastaanoton ryhmään. Tusina andalucialaisia on opettavaista seuraa; luonnonlapsiksihan espanjan opemmekin andalucialaisia kutsui. Tunteet ovat pinnassa, niitä kuunnellaan ja ne esitetään rohkeasti. Ryhmä tuntuu resonoivan temperamentilleni hyvin ja ehkäpä minäkin omalta osaltani muulle ryhmälle?

Fillariparkki koulun sisällä, rappusten alla.

Ps. Yhtenä päivänä niille tuli riita. Se alkoi kaksosista, kuinka ollakaan. Veljeksiä kun ovat, erimielisyys paisui hetkessä kiivaaksi väittelyksi, johon sekaantui puoli ryhmää. Kädet viuhoivat ja kuusi ihmistä puhui samaan aikaan niin nopeasti ja kiivain äänenpainoin, etten ymmärtänyt siitä mitään. Lopuksi kukin jätti eriävän mielipiteensä asiaan, yksi kerrallaan, kiukkuisesti, kannoillaan käännähdellen, tiuskahdellen. Sitten tuli hiljaisuus kun kuusi ihmistä ryhtyi mököttämään. Me loput 7 olimme kuin ei mitään olisikaan ollut, veimme arkea eteenpäin. Ruokatauolla kuusi mököttäjää sopi riitansa ja halaili toinen toisiaan.

Runonlausunnassa joku opiskelijoista saavutti niin syvän tunnetilan, että traagisen sonaatin säkeiden väliin purkautui pateettinen huokaus "ah". Se tuli todella syvältä, aidosti, ihan uskomattoman tunteella. Ehkä se on maantapa, ehkä siten tehdään kun lausutaan traagisia runoja? Minulle se oli niin pateettinen, että hymähdin spontaanisti ja nostin katseeni katsoakseni muiden reaktioita. Muut olivat hyvin vakavia, liikuttuneita, silmät kostuneina. Joku hymyili.

Coming soon

Luvassa elävää kuvaa joulukuussa 2011:

Hyvää kannattaa odottaa!

Suomessa!

Olen Suomessa! Ensi viikolla palaan takaisin Sevillaan, mutta nyt keskityn kotimaan asioihin. Pimeys, hämärä yllätti. Tulin oivaltaneeksi, että tänä syksynä minulla ei ole ollut sitä...sitä...miten se nyt sanotaan...ei masennus vaan kaamosväsymys. Se, jonka kaikki suomalaiset tuntevat, omakohtaisena tai jonkun läheisensä vetämättömyytenä. Valolla on merkitystä!

Tiistai-iltana kyläilin Tommin luona ja puhuttiin pitkään työelämän koventumisesta, pitkistä työpäivistä, jostain sellaisesta armottumuudesta, jota viime vuosina noin yleisesti ottaen työelämässä on ollut joinain ilmiöinä nähtävillä. Jäin miettimään jatkuvan taloudellisen kasvun järjettömyyttä. Riittääkö koko maailmassa edes luonnonvarat  jatkuvalle kasvulle? Jos intialaiset tahtovat joka kotiin jääkaapin (saatika imuria, pesukonetta, pakastinta ja autoa), olemme liemessä. Facebookissa on se upea ryhmä "Vähemmän, hitaammin". Mitä se sitten oman elämäni kohdalla tarkoittaa, että voisin enemmän elää tässä hetkessä? Ja että vähentää ja hidastaa?

Nukahdetuani Tommin sohvalle kesken keskustelujemme, totesin olevani aika väsynyt ainakin. Paljon uutta, lyhyessä ajassa. Kotimaan hämärässä alkoi sitten väsyttää. Olen kyllä tyytyväinen, todella tyytyväinen syksyyn ja tähän alkaneeseen vaihtovuoteeni. Olen tyyytyväinen, että uskalsin (sitähän se on!) heittäytyä työstä vuodeksi vapaalle. Tykkään työstäni kovasti ja palaan mielelläni, mutta totta on sekin, että vaihtelu virkistää. Uutta ei saa, ellei päästä vanhasta hetkeksi irti.

Tänään on joulukuun ensimmäinen päivä, joten tervehtiköön sevillalaisen lähikaupan näyteikkunasta ottamani kuva alkavaa joulun aikaa:

Tecnica Vocal

Ehkä on syytä esitellä yksi viidestä asignaturastani, tämän vuoden oppiaineestani: Tecnica Vocal. Syyskuulta kesäkuulle, koko lukuvuoden ajan, 4-5 viikkotuntia å 90 min. Eli iso kokonaisuus. Kaksi eri opettajaa, Emma ja Justo.

Emma Alonso on opettanut tähän mennessä äänenkäyttöön, äänen syntyyn, fonetiikkaan (tai fonologiaan?), äänen muodostukseen, äänenkäytön harjoitteluun liittyvää. Opetusmoniste on satasivuinen: sanoisinko, että puheopin perusteet. Aika paljon myös ihan fysiologiaa, joka onkin ollut minulle aivan uusi ulottuvuus. Lisäksi keskeinen rooli Emman antamassa opetuksessa on ollut kunkin opiskelijan persoonallisen äänenkäytön analyysi ja sitä kehittävät jatkokuviot. Emman tunneilla olemme tähän mennessä myös tehneet paljon äänenkäytöllisiä - ja rentoutusharjoituksia. En ole varma, mutta uskallan veikata että suomalaisissa koulutuksissa ainakin laulun ja TEAK:n näyttelijäntyön opintolinjoilla on tässä määrin ääni- ja puhetekniikkaa.

Toisen  osion muodostaa Justo Ruiz ¨n kokonaisuus, jossa yhtenä aspektina on teatterintekeminen. Justo on opettanut myös äänenkäyttöön liittyvää perustematiikkaa, mutta ainakin viime aikoina syvemmin jo linkittänyt teatterin tekemiseen. Viime viikkoina olemme myös lausuneet sonaatteja (=14-rivisiä runoja), espanjalaisten runoilijoiden sonaatteja. Justo on taitava runonlausunnan opettaja, klassinen, älykäs, sivistynyt, kokenut. Näyttää varsin hyvin tarvitessa myös pääsytelevän ulkomuistista sonaatin kuin sonaatin. Justo on viritellyt muutamia lahjakkaita lausujia jo aika hyviin suorituksiin.

Minulle kynnys astua lehterille on ollut (kielen takia) korkea, mutta olen kuitenkin tuonut materiaalikseni kaksi espanjalaista sonaattia, joista molemman olen jo usemman kerran lausunut - saaden sitten Justolta ja muilta palautetta ja ohjeita jatkoon. Sonaattini ovat "AMOR CONSTANTE MAS ALLA DE LA MUERTE" ja "A Roma sepultada en sus ruinas". Molemmat ovat 400 vuotta vanhoja tekstejä ja runoilija Francisco de Quevedon (1580-1645) kynästä. Kummastakaan en ole onnistunut löytämään suomennosta. Jos joku tuntee suomennoksen, vinkatkoon!

Sonaattien lisäksi olen hinkannut yhtä Pablo Nerudan tekstiä, josta löysin suomennoksenkin:
 

Muere lentamente

Muere lentamente quien no viaja,
quien no lee, quien no escucha música,
quien no halla encanto en si mismo.

Muere lentamente quien destruye su amor propio,
quien no se deja ayudar.

Muere lentamente quien se transforma en esclavo del habito, repitiendo todos los días los mismos senderos,
quien no cambia de rutina,
no se arriesga a vestir un nuevo color
o no conversa con desconocidos.

Muere lentamente quien evita una pasión
Y su remolino de emociones,
Aquellas que rescatan el brillo en los ojos
y los corazones decaidos.

Muere lentamente quien no cambia de vida cuando está insatisfecho con su trabajo o su amor,
Quien no arriesga lo seguro por lo incierto
para ir detrás de un sueño,
quien no se permite al menos una vez en la vida huir de los consejos sensatos…
¡Vive hoy! - ¡Haz hoy!
¡Ariesga hoy!
¡No te dejes morir lentamente!¡No te olvides de ser feliz!

Kuolee hitaasti hän

Kuolee hitaasti hän, joka ei matkusta eikä lue,
ei kuuntele musiikkia,
ei rakasta itseään.

Kuolee hitaasti hän,
joka tuhoaa oikean rakkautensa,
joka ei anna itseään autettavan.

Kuolee hitaasti hän, joka muuttuu tavan orjaksi,
käyden joka päivä samoja polkuja,
joka ei muuta rutiinia
ja joka ei riskeeraa vaihtamalla vaatteittensa väriä
tai puhumalla muukalaisten kanssa.

Kuolee hitaasti hän, joka kieltää intohimonsa
ja niiden tunteiden kuohun, jotka kirkastavat katseen
ja eheyttävät särkyneet sydämet.

Kuolee hitaasti hän, joka ei vaihda elämänsä tyyliä,
kun on tyytymätön työhönsä ja rakkauteensa,
joka ei riskeeraa varmaa epävarman sijaan,
jotta voisi kulkea unelmiensa perässä,
joka ei anna itselleen mahdollisuutta
ainakin yhden kerran elämässään paeta viisailta neuvoilta.

Elä tänään, riskeeraa tänään, tee tänään,
älä anna itsesi kuolla hitaasti,
älä unohda olla onnellinen.

Ei muuta kuin lehterille ja lausumaan - 13 korvaparia seuraa herkeämättä, tarkkailee hengistystäsi, rytmiäsi, tulkintaasi, tunnettasi...

Melkoinen esitys




Kolmas vuosikurssi. Alh. toinen vas. Manu, Cristian, Iñigo, Elisa. (Foto: Cristian Avila)



Viime torstaina klo 20.30 alkaen kolmas vuosikurssi esitti kantaaottavan, ajankohtaisen poliittisen näytelmänsä "¡Indignaos!" koulun upealla sisäpihalla. Yleisö kokoontui sisäpihan patiolle ja Sevillan pimentyneessä illassa sitten valaistiin toisen kerroksen maisemaikkunat/-oviaukot, joissa kohtaukset vuorottelivat ympäri pihan. Vaikuttava esitys.

Erityisen urhean yksilösuorituksen teki Manu Topatilla, jolla oli paljon pitkiä monologeja. Eräässä kohtauksessa valonheittäjä valaisi ikkunasyvennyksen kerrallaan ja kultakin valaistulta parvekkeelta sitten roolihenkilöt päästelivät poliittista propagandaa tihkuvia monologejaan. Jokin erhe kävi valoja ajavalle, sillä yleisönä me ehdimme nähdä, kuinka Manun ikkunaan rävähti valonheitin ja Manu astui askeleen eteenpäin ja - hiljaisuus - kaivoi taskustaan luntin ja aloitti pitkän monologins..NAPS...valonheitin siirtyi seuraavaan ikkunaan, jossa oltiin hiukan hölmistyneen näköisiä...ja Manu päästeli pimeydestä monologinsa varmoin ottein loppuun asti. Seuraavana päivänä oli Manun syntmäpäinä, joten onnittelin lauseella "Paras keino oppia vuorosanat on sammuttaa valot"...



Sisäpiha päivänvalossa ilman valotekniikkaa ja lavasteita. 



Ainoa, joka rooliasussaan ei ollut valkoisessa paidassa, oli Cristian. Hänen roolinsa tehtäväksi oli tullut tuoda Espanjan historiaan vahvasti viittaava näytelmä aika ajoin tähän päivään ja tämän päivän poliittisiin kysymyksiin. Taitava Cristian esitti pari räppiä. Eka tuli niin yllätyksenä, että kaivoin kännyni esiin ja yritin ottaa siitä jotain talteen: 

Kuvia Barcesta



Marraskuun viimeistä lauantaita helli auringonpaiste. Motoja (moottoripyörä, skootteri) riitti Barcelonassakin, katettujakin. Joku luonnehti espanjalaisnuorten kriteerejä moton valinnassa: "ei se kuinka kovaa se kulkee, vaan kuinka kova ääni siitä lähtee". Nuorten lisäksi motoilla ajavat toki aikuisetkin, sillä suurkapungissa moto lie se kätevin työmatkaväline.





Polkupyöräilyä, tuota kansanterveydellistä kulmakiveä, suositaan Barcelonassakin. Koskahan Helsingissä ihan oikeasti tehtäisiin pyöräilystä varteenotettava kaupunkiliikkumisen muoto?



Keskustan kävelykatu Las Ramblas oli yhtä vilkas kuin aina ennenkin. "Laukustaan ja lompakostaan kannattaa pitää huolta", sanovat aina kaikki kun joku on menossa Barcelonan Las Ramblasille. Taitavien katutaiteilijoiden lisäksi Ramblasilla näytti olevan - ilmeisesi - itä-eurooppalaisia äijiä, jotka houkuttelivat ohikulkijoita pelaamaan noppaa, agressiivisesti ja joukkovoimalla. Aika ajoin kahinan päätti sitten äijäjoukkion asettama vartiomies, joka huusi "poliis poliis" ja joukkio hajosi katuvilinään rahoineen ja noppineen. Kiersin kaukaa. 



Aivan loistava hahmo! Valistunut veikkaukseni on, että kyseessä oli täysammattilainen: näyttelijä tai sirkusklovni. Viihdytti terassikahvilan edustalla siten, että hyvin taitavasti parodioi ohilkulkijoita, hyvällä maulla, saaden matkittavansakin nauramaan.  Todella taitavasti nappasi ohikulkijasta sekunnisssa-kahdessa hahmon ja alkoi tehdä siitä karikäatyyriä.

Luomukset olivat tosiaan niin taitavia ja yliampuvia, että matkittavaksi joutuneet purskahtivat nauruun tai ainakin sulivat hymyyn. Koko terassi oli täynnä ihmisiä, meitä katsojia. Tunnin setin jälkeen klvoni kumarsi ja kiitti, laittoi hatun kiertämään ja ilmotti jatkavansa taas sitten toisena päivänä.

Performanssitaiteilijoiden lisäksi Las Ramblasin rannan puoleista päätyä kansoittaa kuvataiteilijoiden ketju. Kaikilla näytti olevan asianmukainen lupalappu näkyvästi esillä, paitsi noppamiehillä.



Kuten katykyltistä selviää, katalaanin kieli on espanjan ja ranskan sukuista

  

Barcelonan Yliopistolla, Plaza de Universitatin laidalla, valmistauduttiin tiedeviikkoon.

Yliopiston puistomaisesta pihasta, ihan keskeltä suurkaupunkia, löytyi myös tämä kaveri päiväuniltaan. 



Barcelonaan 90 minuutissa

Perjantain koulupäivä päättyi osaltani sen verran etuajassa, että ehdin ajoissa Sevillan lentokentälle. Yksi kiitorata, lähinnä kansallisia lentoja. Vuelingin halpalento tuli edulliseksi. Kentällä kiinnitti huomiota, että espanjalaiset osaa jonottaa! Lähtöportille suuntaava jonomme ei mahtunut odotusaulaan, joten spanskit jatkoivat sen ovesta ulos. Ja kukaan ei kiilannut, rauhallisesti odotettiin hiukan myöhässä tullutta konettamme.

Lentoemännän kuulutuksista ymmärsin espanjankielistä hitusen paremmin kuin englanninkielistä - kyllä se sen verran outoa mongerrusta oli. Espanjalaisille englannin ääntämys on ilmeisen hankalaa, espanjassa kun useimmiten sanan toiseksi viimeinen tavu saa painotuksen. Sillä ohjeella englannista tulee melkoista tykitystä. Mutta kielestä ja sen haasteista katsaus myöhemmin.



Barcelonassa oli kiva sää, +20 ja aurinkoista vielä viiden maissakin iltapäivällä. Näkymä huoneeni ikkunasta Avenida de Romalle.

 

Barcelonan lentokenttä ihastutti mahtipontisuudellaan. Uutta on, iso volyymi, rahaakin laitettu. Muutenkin vauraan Katalonian ja köyhän Andalucian erot tuntuivat tulvahtavan silmiin heti ensisilmäyksellä. Barcelonassa kaupunkikuva on - sanoisinko - jopa ylellinen. Sevillassa mennään pienellä liekillä. Osansa tekee vielä kaupunkikaavojen erilaisuus: Sevillassa on rakennettu kolmikerrroksisisa, Barcelonassa kuusikerroksisia kortteleita. Barceen verattuna Sevilla on kyllä tuppukylä.

Olin ensikerran Barcelonassa 6-7 vuotta sitten, jolloin muuten myös ensikerran aloitin espanjan opiskelut osallistumalla Barcelonassa ja lähistön upeassa merenrantakaupunki Canet de Mar´ssa espanjan lomakileikurssille (4h/ vrk opetusta, muuten lomaa). Kurssia kesti viikon Barcessa ja kaksi viikko Canetissa. Aloittavien ryhmässä meitä oli vain viisi; lisäkseni kolme belgiä ja yksi hollantilainen. Opemme, katalaani Montse, ei juuri englantia puhunut, mutta luokanopettajataustaltaan sitäkin vikkelämmin piirsi aina kun emme jotain sanaa keksineet. No, toisena päivänä muut keksivät, että hehän kaikki puhuvat flaamia/ dutchia, joten loppuviikon mentiin niin, että joku kekkasi kateissa olevan sanan hollandeesiksi ja kiljaisi sen ääneen "dertreevuntheed" ja muut kolme huokasivat että "ai juu, joo joo". Paitsi minä, joka olin yhä ihan yhtä hukassa:) Belgeistä tuli niin hyviä tuttavia, että kaksi heistä vierailikin luonani Helsingissä muutama kesä sitten.

Canetissa asuin muuten kielikoulun kautta järjestyneessä jaetussa soluasunnossa. Jaoin huoneiston neljän italialaisen tytön kanssa :D, Giadan, Chiaran, Saran ja Annan. Se oli kyllä ikimuistoinen pariviikkoinen, asua nyt neljän italilaisen naisen kanssa! Ensimmäisenä iltana ne katsoivat minua h y v i n hitaasti kun tungin keittiööni omia jogurttejani hakemaan samaan aikaan kun siellä tehtiin illallista. Toisena päivänä sainkin sitten kutsun illalliselle ja kolmantena päivänä ehdottivat, että josko he hoitavat tämän ruokapuolen ihan tykkänään ja minun ei tarvitse tunkea keittiöön sotkemaan silloin kun siellä tehdään ruokaa..:D Siitä lähtein pysyinkin hyvissä italialaisissa sapuskoissa ja osallistuin ruokatarvehankintoihin omalta osaltani. Tiskirättiä tuli jos sattui väärään aikaa pällistelemään keittiön ovelle, mutta ei minua kyllä ole ennen niin hemmoteltu, kahta kokonaista viikkoa! Joskus kun ei vaan enää kello 22 ollut tolkuton nälkä, neljä italiatarta teki arvion vähäisestä syömisestäni..."Juu dont laikke pasta, no!?" (Etkö sinä pidä..?). Siinä sitten piti syödä pastaa toinenkin lautasellinen, että taas oli kaikki hyvin :D! Italialaisten ruoka siis oli taivaallista, todellakin!

Kuva vuosien takaa: Canet de Marin piskuisen rantakaupungin keskukadun terassi, Cafe Mar Blau. 

Kielikoulun puolesta oli jonain iltana playa-bileet, joihin kokoonnuttiin koululle klo 20.00. Noh, italialaisilla naisilla nyt sitten hiukan venähti se lähtö kun piti vähän laittautua... Kun saavuimme koululle kolmisen varttia myöhässä, vastassa oli jo odottamiseenn kyllästynyttä sakkia. Kielikoulun ope Manel rankaisi minulta kysymällä, olenko Suomessakin aina 45 minuuttia myöhässä? Pääsin kuittamaan Manelille niin, että Maneliakin alkoi hymyilyttää: "Manel, minä en asu Suomessa neljän italialaisen naisen kanssa."

Tämmöisiä muistoja tulvahti mieleen, kun tänne taas tulin. Barcelona on ehdoton suosikkikaupunkini ja tämä oli myös yksi kiinnostuksen kohteistani vaihto-opiskelua ajatellen. Katalaanin kieli on kuitenkin oma kielensä, joten ehkpä hyvä näin, että Sevillassa kuitenkin tarttuu maailmankieli espanjaa (n. 350 miljoonaa äidinkielenään puhuvaa, mutta määrä nousee kiivaasti). Katalaania puhuu noin 8 miljoonaa, joten ihan pieni Euroopan vähemmistökielihän se ei ole - suomea taitaa puhua koko maailamssa noin 6 miljoonaa ihmistä?

Barcelona on kyllä julmetun kiva ja sydämellinen kaupunki. Suurkaupunki vaikka onkin, tuntuu elämä mitatun jotenkin ihmisen kokoiseksi. Tulin kivaan hotelliini, peräti neljän tähden hotelliin, sillä nettiostona sen hinta oli samaa tasoa 2-3 tähden hotellien kanssa, kun osasi sopivan viimetinkaan jättää varauksen. Respa oli mukava, kuten lähi-Zuman myyjätkin, jotka jotenkin luontevasti ja aidosti ottivat kontaktia, ilman turhia näytelmiä ja rooleja. (Tähän muuten liittynee se valkokaulusseurueiden karsastukseni: en kestä sitä näytelmän määrää, mitä valkokauluksiin tärkätyt harjoittavat siinä omassa olemisessaan - ymmärtämättä välttämättä itsekään, että tämä on näytelmää eli teeskentelyä, illuusiota? Vrt. näyttelijät, jotka vielä näytännön jälkeenkin uskovat todellakin olevansa Matti ja sen renki.)

Ylellinen hotellihuone Barcelonan Eixamplessa.

Lentoa odotellessa lueskelin ajatuksen kanssa Yoshi Oiban Näkymätöntä näyttelijää. Siinä kyllä on ajatusta ja se todellakin monin kohdin valoitti sitäkin, mitä olemme viimeisen kaksi kuukautta Expresion Corporalin tunneilla tehneet.

Terveiset siis Barcelonasta. Viikonloppu täällä ja sitten Helsinkiin! Kiitos myös entiselle työtoverille viestistä - kiva tietää, että blogiani luetaan!