Barcelonaan 90 minuutissa

Perjantain koulupäivä päättyi osaltani sen verran etuajassa, että ehdin ajoissa Sevillan lentokentälle. Yksi kiitorata, lähinnä kansallisia lentoja. Vuelingin halpalento tuli edulliseksi. Kentällä kiinnitti huomiota, että espanjalaiset osaa jonottaa! Lähtöportille suuntaava jonomme ei mahtunut odotusaulaan, joten spanskit jatkoivat sen ovesta ulos. Ja kukaan ei kiilannut, rauhallisesti odotettiin hiukan myöhässä tullutta konettamme.

Lentoemännän kuulutuksista ymmärsin espanjankielistä hitusen paremmin kuin englanninkielistä - kyllä se sen verran outoa mongerrusta oli. Espanjalaisille englannin ääntämys on ilmeisen hankalaa, espanjassa kun useimmiten sanan toiseksi viimeinen tavu saa painotuksen. Sillä ohjeella englannista tulee melkoista tykitystä. Mutta kielestä ja sen haasteista katsaus myöhemmin.



Barcelonassa oli kiva sää, +20 ja aurinkoista vielä viiden maissakin iltapäivällä. Näkymä huoneeni ikkunasta Avenida de Romalle.

 

Barcelonan lentokenttä ihastutti mahtipontisuudellaan. Uutta on, iso volyymi, rahaakin laitettu. Muutenkin vauraan Katalonian ja köyhän Andalucian erot tuntuivat tulvahtavan silmiin heti ensisilmäyksellä. Barcelonassa kaupunkikuva on - sanoisinko - jopa ylellinen. Sevillassa mennään pienellä liekillä. Osansa tekee vielä kaupunkikaavojen erilaisuus: Sevillassa on rakennettu kolmikerrroksisisa, Barcelonassa kuusikerroksisia kortteleita. Barceen verattuna Sevilla on kyllä tuppukylä.

Olin ensikerran Barcelonassa 6-7 vuotta sitten, jolloin muuten myös ensikerran aloitin espanjan opiskelut osallistumalla Barcelonassa ja lähistön upeassa merenrantakaupunki Canet de Mar´ssa espanjan lomakileikurssille (4h/ vrk opetusta, muuten lomaa). Kurssia kesti viikon Barcessa ja kaksi viikko Canetissa. Aloittavien ryhmässä meitä oli vain viisi; lisäkseni kolme belgiä ja yksi hollantilainen. Opemme, katalaani Montse, ei juuri englantia puhunut, mutta luokanopettajataustaltaan sitäkin vikkelämmin piirsi aina kun emme jotain sanaa keksineet. No, toisena päivänä muut keksivät, että hehän kaikki puhuvat flaamia/ dutchia, joten loppuviikon mentiin niin, että joku kekkasi kateissa olevan sanan hollandeesiksi ja kiljaisi sen ääneen "dertreevuntheed" ja muut kolme huokasivat että "ai juu, joo joo". Paitsi minä, joka olin yhä ihan yhtä hukassa:) Belgeistä tuli niin hyviä tuttavia, että kaksi heistä vierailikin luonani Helsingissä muutama kesä sitten.

Canetissa asuin muuten kielikoulun kautta järjestyneessä jaetussa soluasunnossa. Jaoin huoneiston neljän italialaisen tytön kanssa :D, Giadan, Chiaran, Saran ja Annan. Se oli kyllä ikimuistoinen pariviikkoinen, asua nyt neljän italilaisen naisen kanssa! Ensimmäisenä iltana ne katsoivat minua h y v i n hitaasti kun tungin keittiööni omia jogurttejani hakemaan samaan aikaan kun siellä tehtiin illallista. Toisena päivänä sainkin sitten kutsun illalliselle ja kolmantena päivänä ehdottivat, että josko he hoitavat tämän ruokapuolen ihan tykkänään ja minun ei tarvitse tunkea keittiöön sotkemaan silloin kun siellä tehdään ruokaa..:D Siitä lähtein pysyinkin hyvissä italialaisissa sapuskoissa ja osallistuin ruokatarvehankintoihin omalta osaltani. Tiskirättiä tuli jos sattui väärään aikaa pällistelemään keittiön ovelle, mutta ei minua kyllä ole ennen niin hemmoteltu, kahta kokonaista viikkoa! Joskus kun ei vaan enää kello 22 ollut tolkuton nälkä, neljä italiatarta teki arvion vähäisestä syömisestäni..."Juu dont laikke pasta, no!?" (Etkö sinä pidä..?). Siinä sitten piti syödä pastaa toinenkin lautasellinen, että taas oli kaikki hyvin :D! Italialaisten ruoka siis oli taivaallista, todellakin!

Kuva vuosien takaa: Canet de Marin piskuisen rantakaupungin keskukadun terassi, Cafe Mar Blau. 

Kielikoulun puolesta oli jonain iltana playa-bileet, joihin kokoonnuttiin koululle klo 20.00. Noh, italialaisilla naisilla nyt sitten hiukan venähti se lähtö kun piti vähän laittautua... Kun saavuimme koululle kolmisen varttia myöhässä, vastassa oli jo odottamiseenn kyllästynyttä sakkia. Kielikoulun ope Manel rankaisi minulta kysymällä, olenko Suomessakin aina 45 minuuttia myöhässä? Pääsin kuittamaan Manelille niin, että Maneliakin alkoi hymyilyttää: "Manel, minä en asu Suomessa neljän italialaisen naisen kanssa."

Tämmöisiä muistoja tulvahti mieleen, kun tänne taas tulin. Barcelona on ehdoton suosikkikaupunkini ja tämä oli myös yksi kiinnostuksen kohteistani vaihto-opiskelua ajatellen. Katalaanin kieli on kuitenkin oma kielensä, joten ehkpä hyvä näin, että Sevillassa kuitenkin tarttuu maailmankieli espanjaa (n. 350 miljoonaa äidinkielenään puhuvaa, mutta määrä nousee kiivaasti). Katalaania puhuu noin 8 miljoonaa, joten ihan pieni Euroopan vähemmistökielihän se ei ole - suomea taitaa puhua koko maailamssa noin 6 miljoonaa ihmistä?

Barcelona on kyllä julmetun kiva ja sydämellinen kaupunki. Suurkaupunki vaikka onkin, tuntuu elämä mitatun jotenkin ihmisen kokoiseksi. Tulin kivaan hotelliini, peräti neljän tähden hotelliin, sillä nettiostona sen hinta oli samaa tasoa 2-3 tähden hotellien kanssa, kun osasi sopivan viimetinkaan jättää varauksen. Respa oli mukava, kuten lähi-Zuman myyjätkin, jotka jotenkin luontevasti ja aidosti ottivat kontaktia, ilman turhia näytelmiä ja rooleja. (Tähän muuten liittynee se valkokaulusseurueiden karsastukseni: en kestä sitä näytelmän määrää, mitä valkokauluksiin tärkätyt harjoittavat siinä omassa olemisessaan - ymmärtämättä välttämättä itsekään, että tämä on näytelmää eli teeskentelyä, illuusiota? Vrt. näyttelijät, jotka vielä näytännön jälkeenkin uskovat todellakin olevansa Matti ja sen renki.)

Ylellinen hotellihuone Barcelonan Eixamplessa.

Lentoa odotellessa lueskelin ajatuksen kanssa Yoshi Oiban Näkymätöntä näyttelijää. Siinä kyllä on ajatusta ja se todellakin monin kohdin valoitti sitäkin, mitä olemme viimeisen kaksi kuukautta Expresion Corporalin tunneilla tehneet.

Terveiset siis Barcelonasta. Viikonloppu täällä ja sitten Helsinkiin! Kiitos myös entiselle työtoverille viestistä - kiva tietää, että blogiani luetaan!