Cuando iba el otro dia en el tren me erqui de pronto feliz sobre mis dos patas...
Aiemmin julkaistu teksti jatkaa kanssamme matkaa: perjantain Tecnica Vocalin tunneille se piti osata ulkoa. Kukin vuorollaan esitti oman tulkintansa tuosta tekstistä ja ne videoitiin. Esiintymiset analysoidaan myöhemmin. Olin kyllä harjoitellut tekstiä, mutta kun vuoroni tuli, kipsasin. En muistanut tekstiä, takeltelin heti toisessa lauseessa ja sitten unohdin loputkin. Otin uudestaan alusta, mutta en suoriutunut, jännitin, unohdin sanoja ja loppujen lopuski vein tarinan suomeksi loppuun. Harmitti.
Kohtasin myös toisen jännittävän asian: musiikin, laulun, nuotissa pysymisen! Olen täällä myös oivaltanut yhden asian: olen väistellyt musiikkia kuin kulkukoira ruttoa viimeiset vuodet ja vuosikymmenet. Väistelyni jatkui viime keväänä kun KV-koordinaattorillemme täytin opintosuunnitelmaani - musiikin jätin pois. Koska lukujärjestysteknisistä syistä se kuitenkin ohjelmaani tulin, olen nyt päätynyt ottamaan mittaa laulukammostani. Menen ihan kipsiin kun pitäisi laulaa yksin. Ja yksin ollessani laulan kaiketi ihan hyvin. Ja viimeiset 20 vuotta kaikki musiikki-ihmiset ovat kysyneet minulta, laulanko. Ei, en laula. "Mutta äänesi..." -Ei, en laula.
Kuudetta aistiaan käyttävät - perhanat - hyvin. Aistivat tunnelmia. Tänään, viikon pääteeksi, olin todella väsynyt ja pettynyt päivääni. Koulun ulko-ovella, päivän pääteeksi, minut kamppasi tyttö, joka on ollut itse vaihdossa Ateenassa. Hänellä oli siellä muuten suomalainen kämppis, jolta hän oppi ne tärkeimmät sanat suomeksi "Moi moi! Hyvä pylly!". Vaihdamme näitä sanoja aina tavatessamme, mutta tänään hän näemmä aisti minusta tunnelmani eikä tervehtinytkään pyllyillen, vaan lyöttäytyi onkimaan selville, millä mielellä olen. Kevensin sydäntäni ja sain tukea vanhalta vaihto-opiskelijalta. Ja kun jo keveämmällä sydämellä lähdin askeltamaan kotia kohti, lyöttäytyi seuraani toinen vanha vaihtari, tässä koulussa ekaa vuotta opiskeleva mies, joka on aiemmin ollut Berliinissä erasmuksena, opiskellessaan FM:ksi. Kerroin hänellekin - taitava kun oli utsimaan - pettymykseni aamuisesta tekstin unohtelustani. "Jos olisimme Suomessa, Mikko, kaikki me unohtaisimme tekstin, paitsi sinä", hän lohdutti.
Ruokatauolla, 30 min, koulun alakäytävällä esitteli tanssitaitojaan viiden opiskelijan grupo. Kännykamerani kuvajälki valoa vasten on vaan kovin huono:
Illemmalla tuli kylään Alvaro, joka oli menossa viikonlopuksi Cadiziin. Kehuskeli Cadizia kivaksi kaupungiksi. Rantoja 13 kpl eikä tässä määrin autoja kuin Sevillassa. Ehkä pitää joku viikonloppu minunkin...pari tuntia junalla. Alvaro ja Alberto ovat pari tuttavaa, jotka ovat kyläilleet luonani ja antaneet hyviä ohjeita asumiseen liittyen. Siis sellaisia, mitä pohjoisesta tuleva ei ymmärräkäään. Että ovet auki päivällä, jotta kosteus kaikkoaa. Ja kuumalla kelillä verhot kiinni aamulla, ettei paistu kun tulee iltapäivällä kotiin. Ja että miten noita parvekekarteekeja käytetään sateella yms. Maahanmuuttajilla Suomessa on varmaan yhtä lailla hukassa, että kuinka sitä asuntoa käytetään kaikkine pattereineen, lattialämmityksineen, pakastimineen, saunoineen ja tuuletusikkunoineen.
Kohtasin myös toisen jännittävän asian: musiikin, laulun, nuotissa pysymisen! Olen täällä myös oivaltanut yhden asian: olen väistellyt musiikkia kuin kulkukoira ruttoa viimeiset vuodet ja vuosikymmenet. Väistelyni jatkui viime keväänä kun KV-koordinaattorillemme täytin opintosuunnitelmaani - musiikin jätin pois. Koska lukujärjestysteknisistä syistä se kuitenkin ohjelmaani tulin, olen nyt päätynyt ottamaan mittaa laulukammostani. Menen ihan kipsiin kun pitäisi laulaa yksin. Ja yksin ollessani laulan kaiketi ihan hyvin. Ja viimeiset 20 vuotta kaikki musiikki-ihmiset ovat kysyneet minulta, laulanko. Ei, en laula. "Mutta äänesi..." -Ei, en laula.
Kuudetta aistiaan käyttävät - perhanat - hyvin. Aistivat tunnelmia. Tänään, viikon pääteeksi, olin todella väsynyt ja pettynyt päivääni. Koulun ulko-ovella, päivän pääteeksi, minut kamppasi tyttö, joka on ollut itse vaihdossa Ateenassa. Hänellä oli siellä muuten suomalainen kämppis, jolta hän oppi ne tärkeimmät sanat suomeksi "Moi moi! Hyvä pylly!". Vaihdamme näitä sanoja aina tavatessamme, mutta tänään hän näemmä aisti minusta tunnelmani eikä tervehtinytkään pyllyillen, vaan lyöttäytyi onkimaan selville, millä mielellä olen. Kevensin sydäntäni ja sain tukea vanhalta vaihto-opiskelijalta. Ja kun jo keveämmällä sydämellä lähdin askeltamaan kotia kohti, lyöttäytyi seuraani toinen vanha vaihtari, tässä koulussa ekaa vuotta opiskeleva mies, joka on aiemmin ollut Berliinissä erasmuksena, opiskellessaan FM:ksi. Kerroin hänellekin - taitava kun oli utsimaan - pettymykseni aamuisesta tekstin unohtelustani. "Jos olisimme Suomessa, Mikko, kaikki me unohtaisimme tekstin, paitsi sinä", hän lohdutti.
Ruokatauolla, 30 min, koulun alakäytävällä esitteli tanssitaitojaan viiden opiskelijan grupo. Kännykamerani kuvajälki valoa vasten on vaan kovin huono:
Illemmalla tuli kylään Alvaro, joka oli menossa viikonlopuksi Cadiziin. Kehuskeli Cadizia kivaksi kaupungiksi. Rantoja 13 kpl eikä tässä määrin autoja kuin Sevillassa. Ehkä pitää joku viikonloppu minunkin...pari tuntia junalla. Alvaro ja Alberto ovat pari tuttavaa, jotka ovat kyläilleet luonani ja antaneet hyviä ohjeita asumiseen liittyen. Siis sellaisia, mitä pohjoisesta tuleva ei ymmärräkäään. Että ovet auki päivällä, jotta kosteus kaikkoaa. Ja kuumalla kelillä verhot kiinni aamulla, ettei paistu kun tulee iltapäivällä kotiin. Ja että miten noita parvekekarteekeja käytetään sateella yms. Maahanmuuttajilla Suomessa on varmaan yhtä lailla hukassa, että kuinka sitä asuntoa käytetään kaikkine pattereineen, lattialämmityksineen, pakastimineen, saunoineen ja tuuletusikkunoineen.
Juttelin jonkun opiskelijan kanssa espanjalaisesta teatterikoulutuksesta. Sain kuulla, että samalla tavalla kuin Suomessa, Espanjassa ei ole kaupunginteattereita "hautakivisopimuksineen" vaan kaupungit lähinnä omistavat teatterirakennukset, joissa sitten itsenäiset teatteriryhmät vierailevat näytelmineen. Teatteriryhmien näyttelijöillä on alan koulutusta tai ei, ryhmästä riippuen pääsyvaateet tietysti vaihtelevat. "Mutta minne tämän koulutuksen jälkeen opiskelijat työllistyvät?", kysyin. -"Sanonko suoraan? Tarjoilijoiksi. Mutta jos olet riittävän hyvä, voit päästä minne vaan. Parhaat saavat isoja valtakunnallisia rooleja, ovat elokuvissa ja TV:ssä."
Suomenkieltä pelmahti päiviini kun Exprecion Corporalin harjoitustunnilla etsittiin yksilöinä, pareina ja ryhmänä rytmiä ja liikettä, erikoisesta musiikista innokkeita ottaen. Opettaja Antonio Seguro määritteli parit ja minulle osui tiukan tanssitaustan omaava Avelino. Mutta kuten A.Seguro johdantona totesi, parityö on yhteistyötä, jossa kuunnellaan toista; tarjoillaan ja otetaan vastaan. Avelinon kanssa yhteistyö sujui hienosti. Ja sitten se kävi: ykskaks erotin siitä alkukantaisesta musiikista sanat "katson kuuta". Sehän oli Värttinää!
Vanhan kaupungin kapeilla kujilla nousevat näemmä kottikärrytkin vinssillä ylös. Tilaa on remonttihommiinkin niukasti kun kadun leveys naftisti yhden auton levyinen. |
Toinen suomenkielen pelmahdus kävi torstaina kun Alameda de Herculeksen lounaalla viereisessä pöydässä käytiin keskustelua suomeksi. Kaksi Suomen melonta-/soutumaajoukkueleirin kuudesta osallistujasta, kuulemma kuukauden mittainen leiri soutukaupunki Sevillassa, kaksi viikkoa takana. Kertoivat olleen ennenkin, kehuivat Sevillan soutu-/melontamahdollisuuksia. Tulevat helmikuussa taas. Olivat yhtä ilahtuneita seurastani kuin minä heidän. Eipä suomalaisia ollut sattunut tulemaan vastaan, oman porukan lisäksi, edellisleirienkään aikaan kaupungissa. Puolin ja toisin kiiteltiin juttuseurasta.
Ps. Kävin toistamiseen parturissa, samalla barberolla. Nyt ei muita asiakkaita ollut, joten rohkenin juttelemaan. Parturi kertoi vaimonsa olevan liettualainen. Tiesi sanoa, että Suomessa ei taida olla sisätiloissa koskaan kylmä, toisin kuin täällä talvisaikaan. Kielikoulun opella, muuten, oli venäläinen rouva, joten hän osasi luonnehtia espanjalaisten/ andalucialaisten ja pohjois-eurooppalaisten/ venäläisten luonteenlaatua ja elämänasennetta. "Te olette lineaarisia, menette pisteestä A pisteen B kautta pisteeseen C jne.", ope sanoi ja jatkoi "Kun teillä ei tulekan juna, koko päivänne on pilalla, myöhästytte kokouksesta, asiat kaatuvat jne. Me etelän ihmiset olemme erilaisia. Kun juna ei tule, me menemme kahville tuttujen kanssa tai teemme jotain muuta."
Pss. Koti-ikävää en tunnusta, mutta viime päivinä on ollut kaipuu metsään, puun tuoksuun ja Pajulahden urheiluopiston kahvilaan. Ehkä tässä on nyt tehty niin paljon fyysistä, että lapsuuden hiihtolenkkien virkistämö palasi mieliin...:)?
Tänne voi kommmentoida klikkaamalla kohtaa "1 Kommenttia"
VastaaPoista