Hei hei!

Rosen-esitys yskii. Huomenna saadaan siitä näyttämölle se mitä saadaan. Puvustuksen ja lavastuksen kanssa piti tehdä isoja kompromisseja. Samoin aikataulujen, osin roolituksenkin. Mutta tätähän se on.

Tapahtuu taas niin paljon ja nopeasti. Tämä on siis viimeinen viikkoni Sevillassa. Olen säätänyt asioita: hoitanut sitä sun tätä, sopinut asioita, järjestellyt. Muistan ajatelleeni 10-vuotiaana, että minusta tulee isona asiainhoitaja. Ajattelin perustaa isona oman firman, Asianhoitotoimisto Huttusen - hoidamme asian kuin asian, pienestä suureen: huolella, varmasti ja luotettavasti. Tällä viikolla on ollut taas tunne, että tässähän noita asioita taas hoidellaan. Monilla kielillä, puhelimitse, sähköpostissa ja kasvokkain. Yleensä ollaan saatu asiat hoitumaan lopulta.

Kiireisen viikon keskellä tuli tunne, että tästä voisi ottaa vaarin: Lautanen katkarapuja ja pullo valkoviiniä 9,90e. "Juu, ilman niitä rapuja, kiitos"

Läksiäisiäkin on pitänyt ryhtyä virittelemään, kaiken muun keskellä. Ja vuokranantajien kanssa sovittiin asunnonluovutus lauantai-aamupäiväksi. Olen ryhtynyt kasaamaan tavaroita. Matkalaukkukin piti hakea kaupasta. Norweganin koneeseen saa ottaa yht. 50 kg tavaraa, kaksi a 20 kg matkalaukkua ja käsitavarana maks. 10 kg. Eilen illalla myöhään asianhoitoprosessini päätyi siihen tulokseen, että tavaraa on ainakin 40 kg, ehkä ylikin. Toivottavasti huomisyönä saan jo pakattua, jolloin tulee lopputulema kilomäärästä. Kiinalainen matkalaukku maksoi 22 e.

Läksiäiset! Päätin päästä helpolla ja kutsuin kaikki tutut yhteen ja samaan paikkaan: perjantaina klo 21.30 alkaen Las Columnas -ravintolan terassille, Alameda de Herculeksen puoliväliin. Kuntoklubin pojat ja kielikurssin tytöt lupasivat tulla. Ja koulun väkeäkin varmasti tulee.

"Anteeksi, missähän täällä on kirjelaatikko?" -Se on siinä plazalla. Semmoinen KELTAINEN, ei siitä voi erehtyä.

Allun ja Alvaron pyysin tänään kylään. Ostamiani hankintoja, printteriä ja 25e lämmitintä, en voi viedä mukanani, joten kauppasin printterin Allulle ja lahjoitin lämmittimen Alvarolle. Ajattelin, että Andalucian kosteanviileissä talviöissä Alvaron vuoden täyttänyt  lapsi kaipaa lämpöä, mutta Alvarohan näytti unohtaneen koko lämmittimen eteiseeni, vaikka sen autuuasti vastaanottikin. Allun kanssa istuttiin iltamyöhälle ja sovittiin, että nähdään perjantaina vielä. Allu lähti käymään äitinsä luokse maalle (el campo) ja palaa torstaina.  

El miniradiador ja la impresora pääsevät uusiin koteihin. Lenkkarit palaavat Suomeen.

Tuntuu käsittämättömältä pakata tavaroita, siivota asuntoa luovutuskuntoon ja siirtää itseänsä tuhansien kilometrien päähän Suomeen. Luulen, että kesä menee irrottautuessa ja sopeutuessa. Alvaron hyvästelin tänään, me emme enää näe (ellei sitten tule hakemaan lämmitintä). Alvaro hymyili ja sanoi hyvästiksi "Soita sitten lokakuussa!". (Olen kertonut tulevani lokakuussa käymään, syyslomallani).

Mitään kevyttä laskua en aio Suomeen suorittaa, vaan olen pistänyt arjen  rullaamaan jo sielläkin: sunnuntaiksi sovin hieronnan, maanantaiksi kaksivuotishuoltohenkisen hammaslääkäriajan C.Nymanille ja tiistaiksi täytynee varata parturille se kolmituntinen...

Katedraalin takana viehättävä pikkukahvila kutsuu toviksi huoahtamaan oivalla mainostaululla "La vida está hecha de pequeños momentos - Elämä on tehty pienistä hetkistä". Istahdin pöytään ja huokaisin. Oliivit maistuivat hyviltä.