lauantai 30. kesäkuuta 2012

Vieraskirja

30.6.2012
Hyvä blogini lukija!

Sain ainutkertaisen tilaisuuden nelikymppisenä toteuttaa nuoruuden haaveeni, joka aikoinaan jäi tekemättä: pääsin Erasmus-ohjelman kautta ulkomaan vaihtoon, opiskelemaan Espanjaan. Aikuisopiskelijana vaihdossa, kokonainen lukuvuosi.

Sevillassa en kuullut suomen kieltä, joten blogin kirjoittamisesta tuli tärkeä rutiini. Oli tarve saada jäsennellä ajatuksiaan ja kokemuksiaan omalla äidinkielellään.

Läpi vuoden sain jotain kautta pieniä vihjeitä siitä, että blogiani lukee aina joku jossain. Oli kannustavaa tietää, että kokemuksiani jakaa joukko suomalaisia.

Tähän päivään mennessä minulla ei ole oikein tarkkaa kuvaaa siitä, ketkä blogiani ovat lukeneet. Veikkaan, että blogillani on ollut ainakin parikymmenpäinen vakituinen lukijajoukko - ja lisäksi muita satunnaisia lukijoita. Kavereita, sukulaisia, työtovereita, opiskelijakollegoita, tutun tuttuja, sattumalta googlaten blogini löytäneitäkö...?

Kiitos, että olet lukenut blogiani!

Päätän tällä erää tähän. Ehkä syksymmällä kirjoitan vielä päivityksen tai pari - kun palaan Sevillaan käymään. Nyt on kuitenkin Sinun vuorosi kirjoittaa tervehdyksesi Vieraskirjaan. Sana on vapaa, nimellä tai nimimerkillä.

Mikko-Pekka
-------------------------------------------------------------
Näin kirjoitat vieraskirjaan: klikkaa tekstin perässä olevaa kommenttien lukumäärää "X kommenttia", kirjoita omasi ja lopuksi paina "Julkaise".

7 kommenttia:

  1. Todella mielenkiintoisia juttuja on ollut, ja olen lukenut niitä mielelläni.

    VastaaPoista
  2. Olen seurannut Sevillan seikkailuja alusta asti. Irtiotto arjesta ja unelman täyttyminen kiinnostivat, koska olen sen itsekin tehnyt. (Aikuisenakin on hyvä välillä loikata pois mukavuusalueelta!) Hienoja hetkiä ja pohdintaa, kiinnostavia ihmisiä ja asioita.

    terkuin Paula Pohjanmaalta

    VastaaPoista
  3. Terveiset Siniltä, jolla on sama väliin jäänyt unelma.

    VastaaPoista
  4. Tosi luettava, olen monta kertaa huvittuneena ajatellut miten tanssit ja näytelmät sinulla sujuvat nuorten espanjalaisten seassa. Henkilökohtaisesti näen sinut mielessäni mieluummin ja useammin ojankaivuussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa!!:) Lupaan tulla teidän mökille ojankaivuuseen tänäkin kesänä - uusi saunakin kuulemma odottaa aina ahkeria ojankaivajia.

      Poista
  5. Kiitos! Kiva on ollut lukea tätä!

    VastaaPoista
  6. Ihan tuli jo tavaksi aamuisin katsoa olisiko blogi. Usein oli, ja sehän oli hyvä alku päivälle - erityisesti meille äidille ja isälle.

    VastaaPoista