Viranomais-Suomi

"On mentävä kauas nähdäkseen lähelle".

Maastamuuton prosessissa on varmasti vaiheensa, jossa lähtömaata kritisoidaan ja tulomaata romantisoidaan. En tiedä, onko minulla tuo vaihe meneillään, mutta jokin...jokin...jokin siinä suomalaisessa arjessa minua  nyppii. Se hienovarainen nyppiminen kiteytyy otsikon uhkakuvaan ja seuraaviin riveihin:

Individualisti.

Kilpailu.

Markkinavoimat.

Talous.

Tehokkuus.

Pakko.

Laki.

Kypäräpakko (ensivaiheessa 2001 alkaen polkupyöräillessä, siirtymävaiheessa 2015 alkaen myös suihkussa, että ikääntyvän väestön kaatumistapaturmat vähenevät ja riskiin reagoidaan riittävällä vakavuudella).

Kireys.

Pakko pärjätä.

Pakko herätä 6.30 vaikka ulkona on säkkipimeätä kolmatta kuukautta. (Espanjassa kansallinen psykiatrikomitea kieltäisi kansallisella vetoomuksella lasten pakkoherättämisen kaamosaikana klo 06.30, unisten lasten pakkaamisen suojapukuihin ja kärräämisen unenhorteessa hoitoon 9 tunniksi. Myös aikuisia kehotettaisiin Herran Tähden nukkumaan vähän pidempään ja olemaan lastensa kanssa eikä juoksemaan kellokorttiensa kanssa Virastoihin.)

Viranomainen. (Viranomaissuosituksena kehotetaan kansalaisia menemään työpäivän päätyttyä viivyttelemättä kypärä päässä sängyn alle, sillä siten säästytään jopa 95% vapaa-ajan tapaturmilta).

Pekka Puska.

TV:n hätätiedotteet ("Kuusamossa nähty karhu HERRAN TÄHDEN VAROKAA!!!!!").

Tulosvastuu.

Kansakuntaa riipivä kiire, viha ja patoutuvat agressiot (autoilijat kehäteillä).

Lupaviidakko, viranomaisvalta.

Amerikkalaiseen tapaan kahvikuppeihin on pian painettava teksti "Varoitus. Kahvi saattaa olla kuumaa ja kaatuessaan aiheuttaa sinulle palovamman".  Jos on liukasta, käytetään energiamme sen vahtimiseen kenen huoltoyhtiö ei ole hiekottanut - sen sijaan, että autettaisiin yhdessä toinen toistaan.

- - -

Eilen illalla klo 21 maissa vietin Faustinon hedelmäkaupassa 20 min, jonossa. Edelläni oli 3 asiakasta, joilta meni 20 minuuttia. Puhuivat, nauroivat, juttelivat kauppiaan kanssa. Halailivat lähtiessään kauppaista, kertoivat kuulumisensa. Minua suivaannutti seisoa 20 minuuttia odottamassa muutaman hedelmän takia. Aloin miettiä koko hedelmäkaupan toimintaa: mitä JÄRKEÄ on pakata asiakkaan puolesta hyllyiltä hedelmät pussiin ja vielä punnita ne? Eikö olisi JÄRKEVÄMPÄÄ pakottaa asiakkaat istepalveluun, valitsemaan, pakkaamaan ja punnitsemaan hedelmänsä ihan itse? Säästyisihän siinä RAHAA ja kauppias voisi irtisanoa toisen työntekijän ja saisi enemmän VOITTOA liikkeestään.

Sitten tuli mieleen, että mihin minulla on kiire? Kotiinko sängyn alle makaamaan kypärä päässä, kuten suomalainen viranomainen piakkoin ehdottanee? Eikös se elämä ole tässä ja nyt, tämän hedelmäkaupan hetkessä, näissä mahdollisuksissa? Näissä ihmisissä, tässä vuorovaikutuksessa, tässä hetkessä?