Oppiminen?

Rebecca kertoi hauskan jutun: hänellä oli kerran yksityisoppilas, joka tahtoi nauttia viikottaisen espanjan oppituntinsa aina terassilla. "Söimme lounaan, hän tarjosi", Rebecca jatkoi. "Ja viikosta toiseen hyvin hyvin perusasioita".

Tunnistin itseni Rebeccan kertomasta. Olisi se minullakin iso kiusaus, olla opiskelevinaan. Sitä kun on niitä vahvoja mielikuvia, fantasioita - vai miksi niitä kutsuisi. Että se espanja on sellaista ja sellaista. Ja se teatteri on sellaista ja sellaista. Niin vahvoja mielikuvia, haaveita, ettei niistä tahtoisi päästää irti. Mieluummin maksaisi itsensä kipeäksi ja söisi yksityisopettajansa kanssa lounaan ja pysyttelisi tutussa ja turvallisessa haavemaailmassaan. Että sitä ihan Espanjassa ja teatteria...

"Teatterin opiskelun seksikkyys katosi ensimmäiseen loputtomaan itkuun", sanoi ehkä joku. Minä sanoisin, että ensimmäiseen "en pysty" -kokemukseen se katosi. Olin liian lihava, liian vanha, liian huono, lahjaton.

Eräs näyttelijä, jonka kanssa tein vuosia sitten radiomainoksen, puhui minut ympäri mainosspiikin jälkeen, yhdelle päiväoluelle. Istuttiin lähikuppilaan alas, molemmat jotenkin impotentoituneina. Ei pystytty kumpikaan, ei Leena enkä minä. Oltiin oltu aika huonoja, ei löydetty sitä mitä asiakas odotti. Tuli huono lopputlos, olivat vähän pettyneitä. Studion ovella tuottaja toivotti vähän laimeasti että "nähdään". Nähdäänköhän?

Leenan kanssa puhuttiin teatterin opiskelusta, Leena opiskeli silloin vielä TEAK:ssa. Olin koko ajan varma, että pieleeen meni minun takiani. Minä en ole näyttelijä, en minä osannut sitä dialogia tehdä. Osaamattomuuttani vein Leenakin epäonnistumisen syövereihin. Leena epäili, että ei missään muussa ammatissa arvioida niin paljon persoonaa kuin näyttelijän ammatissa. "Tuskin ainakaan matematiikkaa opiskelevat ovat näin vereslihalla itsensä kanssa", Leena jatkoi.

ESAD de Sevillan puvustamo on vaatimattomampi kuin Metropolia Helsingin.

- - -

Olisi mukavaa pysytellä omissa haaveissaan, olla muuttumatta. Oppiminen on muuttumista. Joutuu korjaamaan ennakkokuvaansa: eivät ne espanjalaiset olekaan...ei tääällä aina tehdäkään...eiväthän nämä...eihän sitä niin sanotakaan...

Teatteriopinnoissa minulle on tuotanut vaikeuksia

- ottaa toisen ihmisen ohjeita vastaan

- sulkea omat haluni, näkemykseni, ideani pois

- totella

- olla valmis uuteen

- fyysinen ilmaisu, tanssi, laulu, oikea hengitysrytmi

Iloa ja onnistumista olen kokenut

- heittäytymisestä

- oman pääni pitämisestä seuranneista hetkistä

Olen ajatellut, että näyttelijän ammattiin minusta ei olisi koskaan ollutkaan. Olen siihen liian lahjaton, mukavuudenhaluinen ja itsepäinen. Ohjaaja minusta olisi voinut tulla, jos olisin vähän lahjakkaampi. Taiteellinen tyylitajuni on vaan kelvottoman heikko; liimaan päälle ja olen fraseologinen, yksisilmäinen ja yksitotuuksinen. Jonkinlaisena lohtuna ajattelen, että pärjään hyvin erilaisten ihmisten ja ryhmien kanssa. Ehkä voisin olla kevollinen tekemään soveltavaa teatteria erityisten ryhmien parissa? Eikä niinkään se lopputulos, vaan se matka?

¡Encantado, Victor!

Kävi niin, että innostuin ajatuksesta kokeilla osallistua viralliseen kielikokeeseen toukokuun lopulla. DELE-sertifikoitu kielikoe tuottaa onnistuessaan virallisen todistuksen espanjan kielen osaamistasostani. Kielikoulun koordinaattori-open ja ryhmäni open kanssa keskusteltiin, että B1-tason koe olisi se, johon minun nyt ehkä olisi kannattavin ruveta tähtäämään. Käytiin vaihtoehdot läpi: preppauskursseja on kolmenlaista tarjolla, hintoineen päivineen tarkasteltiin asiaa.

Laskeskelin palaverimme jälkeen ihan laskukoneella intuitioni tueksi, että ei minun kannata. Kurssin hinta on suolainen. Entäs tarjolla olevaa yksityisopetusta, silloin tällöin? Yhtä suolainen hinta.

Sen sijaan internetin ihmeellinen maailma on tuottanut kielitandem-ilmoitukseeni liittyen jo aikapäivät myös clases particulares -ilmoituksia. Niissä siis lisensioitu espanjan ope tarjoaa yksityisopetuksen tai pariopetuksen tunteja.  Hinnat ovat suomalaisittain erityisen houkuttelevia.

Aikani asiaa räknättyäni otin yhteyttä Victoriin. Tänään tavattiin 2 oppitunnin merkeissä. Ihastuin Victorin otteeseen heti. Huumorilla, leikkiä laskien, tarkasti lauseitani kuunnellen Victor korjaili preterito imperfectoni käyttöä ja teetti hauskoja tehtäviä. Kahden tunnin uurastuksen jälkeen kitalakea kuivasi ja olin väsynyt. Ensi viikolla taas. Maalina DELE-koe toukokuun lopulla. Victor kertoi opiskelleensa myös Bellas Artesissa, siis kuvataidetta. Tietenkin.  Taiteesta puhuttiinkin paljon.

Kävi ilmi, että Victor onkin itseasiassa saman kielikoulun ope, siis Clickin. Kuten moni muukin, myös Victor tekee viraabelina yksityisopetuksia.

Lisää kuvateksti

Teatterin päivä

Tänään vietetään kansainvälistä teatterin päivää, dia mundial del teatroa. Teatterikoulussamme olikin opetus tältä päivältä peruttu ja päivän ohjelmassa oli vain esityksiä:

Paljon mahtui esityksiä päivään, vaikka useita peruuntuikin. Viime vuonna päivä oli ollut jotenkin isompi, kaksipäiväinen ja erilaisin oheistapahtumin, illanvietoin ja oppilaskunnan baarilla varustettu. Joku opiskelija olikin sitä mieltä, että Andalucian kiristynyt taloustilanne näkyisi nyt tässäkin: ei oikein ole rahaa, ei oikein ole intoa, kaikesta säästetään, ollaan vähän varovaisia.

Yksi estyksistä kolahti minuun kuin häkä: koulussa aikoinaan opiskelleen italialaisen ohjaama Comedia del Arte -perinteen mukainen ilottelu, jonka Etelä-Italiasta saapunut viisihenkinen teatteriryhmä Amethéa 24°/7° esitti koulun väelle klo 12. Esitystä ennen ryhmä kertoili hiukan esityksen taustoista. Esityksen jälkeen yleisö sai kysellä Comedia del Arten hahmojen tekemisestä. Joku kysyi, että kuinka hahmo saa sille kuuluvan äänen? Ryhmän ohjaaja (se täällä opiskellut) näytti, että kun Il Capitano tulee paikalle näin (saappaankärjet korkealle ylös lentäen, jalat hahmon fyysisenä focuksena), on äänenkin löydyttävä jotenkin jalkojen liikkeeseen synkaten (ja näytti äänellään muutaman vaihtoehdon). Olipas se taitavaa!

Italialaisryhmän esitys oli siis fyysisen teatterin, mimiikan ja maskien kanssa kokeilevaa, tutkiskelevaa teatteria - leikkiä, jossa perinteisten hahmojen karikatyyrit ammuttiin ihan yli, fyysiseksi sirkukseksi, jonnekin tanssin ja akrobatian välimaastoon.   

Vasemmalla tässä koulussa opiskellut ryhmän ohjaaja, oikealla kaksi italaisryhmän neljästä muusta esiintyjästä.

Illan näytelmä "Sindrome de ti".

Appelsiini kukkii!

Tuoksu on kuin tuomen.
Sevillan kymmenet tuhannet appelsiinipuut ovat kukassa.
Pieniä valkoisia kukkia ja koko kaupunki tuoksuu.
On kevätkesä.

Appelsiini kukkii

Sunnuntaina oli Andalucian parlamenttivaalit. Andaluciallahan on Francon jälkeisessä Espanjassa vahva itsehallinnollinen asema, vahva autonomia. Francon jälkeistä Espanjaa rakennettaessa vahvan autonomisen aseman saivat alunpitäen nauvoteltua Baskimaa, Katalonia ja Galicia. Andalucian asemaa vahvistettiin myöhemmin, jonka muistona 28. helmikuuta vietetäänkin sitä Andalucian päivää.

Sunnuntain vaaleissa kävi niin, että oikestolainen PP sai niukan enemmistön 50 paikkaa (nousua 3 paikkaa), vasemmistopuolue PSOE 47 paikkaa (laskua 9 paikkaa) ja vihreät IULV 12 paikkaa (nousua 6 paikkaa). Kaikki nämä kolme suurinta puoluetta ovat julistautuneet vaalivoittajiksi, sillä PP kasvoi suurimmaksi, vasemmisto sai pelättyä pienemmän tappion Andalusiassa ja Vihret tuplasivat edustajiensa määrän.

Sain vaalisunnuntaiksi kutsun tuttavaperheen luokse syömään. Oli hauska vierailla mukavien ja välittömien ihmisten kotona. Sain maisteltavakseni perinteisiä andalucialaisia ruokia: alkuun oli tarjolla pikkukalaa avakadon kanssa, sellainen tapas-tyyppinen suolapala. Tarjolla oli myös cadizilaista perinnepateeta, jossa oli merellinen kalanmaku ja tuoksu. Paellaa pääruoaksi ja mitä kaikkea...jälkiruoaksi ainakin jaettiin Semana Santan perinnejälkiruoka, hunajalla voideltu makea leipäsiipale. Se oli espanjalaisen "comunionin" (yhteisö, yhteys, yhdessä syöminen) hengessä hauskasti katettu: paahtoleivän kokoinen herkku taalautasella ja viisi pikkuhaarukkaa lautasen ympärillä. Siitä sitten vaan. Ja hyvää oli! Todella hyvä ateria. Ja mukavaa seuraa, mukavia ihmisiä, tavallisia, välittömiä, kotoisia.

Tomaatin kokosia mansikoita kuitenkin ihan omasta kodistani kuvattuna.

Espanjassa on yleislakko tämän viikon torstaina. Se tarkoittanee sitä, että meilläkään ei ole koulua. Tosin kaikki opettajat eivät vasemmistolaiseksi luonnehdittuun lakkoon osallistua, mutta ans kattoo nyt. Sevilla Andalucian pääkaupunkina ja maan neljänneksi suurimpana kaupunkina kerännee suuren marssijoukkion keskustaan. Julkinen liikenne taitaa olla poissa pelistä, joten lienee sopiva siivouspäivä tiedossa. Yksi opiskeluraporttikin pitäisi kirjoittaa. Ja ehkäpä kameran kanssa ikuistamaan lakkomarssia.

Sevillan keskustassa puuhataan jo kovasti ensi viikon vuotuista suurtapahtumaa, Semana Santaa. Kaupunki tullee ääriään myöten täyteen katolilaisia pääsiäisenviettäjiä. Koulut ovat kiinni ja ihmiset lomilla. Minä varasin alkuviikoksi rantaloman 120 km päästä Albufeirasta, Portugalista. Palaan loppuviikoksi Semana Santaan.

Leirinjohtajan päiväkirjasta

179. leiripäivä, illalla

Leirin vahvuus:1

Ajankohtaista:

1) Viime viikkoina leirillä on laskettu viikkoja: on ollut asiaankuuluvaa leiriväsymystä, mutta myös ajankäytöllistä laskeskelua sen suhteen, mitä pitää ryhtyä tekemään, että ehtii tehdä sen mitä aikoo

2) Leiriväsymykseen leirinjohto pyrki reagoimaan

• keventämällä hiukan lähiviikkojen ohjelmaa ja
• viemällä leirin retkille lähimaastoon

Koska leiri on ennätyspitkä, leiriä ei tällä kertaa kiipeilytetä esim. lähimaastoon Tahkon rinteille tai soudeta saareen. Leirin kesto ja pitopaikka huomioiden leirinjohto katsoi asialliseksi viedä leirin Portugalin Albufeiraan ja Italiaan. Suhteessa leirin kestoon (noin 270 vrk) Pohjois-Italian Rimini ja Bologna sekä Etelä-Portugalin Albufeira ovat lähimaastoa, saman Välimeren rannalla - jaa Albufeira naapuri-Atlantin rannalla, mutta Iberian niemimaalla sekin.

Leiri siirtyy Albufeiraan pääsiäisviikon alussa ja Italiaan mennäänkin sitten kokonaiseksi viikoksi huhtikuun lopussa. Italian Riminille leirin kanssa saapuu myös neljä italialaista vanhaa tuttua. Tästä myöhemmin lisää.

3) Turvallisuussuunnitelmaan tehtiin lisäys koskien fyysistä turvallisuutta: kuten tähänkin saakka, leirinjohto on kantanut lompakossaan lähettävän oppilaitoksen vakuutuskirjan kopioita, jonka kanssa sitten voi käydä laastaroittamssa sormensa millä tahansa yksityisellä lääkäriasemalla.  Tämän lisäksi tiedotetaan kotimaahan, että mikäli joskus tarvitsisi englanninkielen taitoista sevillalaista apua, Facebookin kaverilistalta löytyy mm. teneriffansevillalainen Sergio ja meksikonsevillalainen Ricardo. Molemmat puhuvat englantia ja espanjaa kotikielinään ja ovat paikallisen oppilaitoksemme aikuisopiskelijoita. Paikallinen KV-koordinaattori kommunikoi englanniksi vähemmän.

4)  Leiri- ja retkivarusteet.
- 25v vanha makuupussi on tullut tiensä päätökseen ja jää Espanjaan
- hankitaan taittopyörä kotiin tuliaisiksi

Tommy Tabermannin runokortti toi terveiset Uudestakylästä.

2100 erasmusta!

Kuulin uutisen, jota piti ihan hetki sulatella. Ensi lukuvuodeksi pelkästään Sevillan yliopistoista (niitä on kai kaksi) lähetetään Erasmus-opiskelijoiksi 2100 opiskelijaa. Sen päälle pitää sitten laskea Escuela Superioreista (Ammattikorkeakoulut) lähetettävät. Ja tuo luku pelkästään Sevillasta Erasmus-ohjelman kautta ulkomaille opiskelemaan menevät. Lisäksi täältä mennään Etelä-Amerikkaan ja Yhdysvaltoihin vaihtoon.

Syksyksi lähtee erasmus-vaihtoon 2100 yliopisto-opiskelijaa yksinomaan Sevillasta!

Ylläoleva kertonee espanjalaisten nuorten aikuisten tilanteesta: alle 25-vuotiaiden työttömyysprosentti on yli 50%. Kouluista valmistutaan työttömiksi. Sevillassa on buumi opiskella vieraita kieliä - joka perinteisesti ei ole ollut espanjalaisten vahvimpia asioita. Yleisesti ottaenhan espanjalaisten kielitaito on lähes yhtä huono kuin italialaisilla, jotka eivät elämässään tarvitse kuin italian kielen. (Tosin italialaistehan nyt pärjäävätkin missä vain maailman kolkassa italialla - ja raikuvalla naurullaan sekä käsillä puhuen, jota italialaiset tekevät ihan luonnostaankin puheen painottamiseksi!*)

Kielikursseista on kaikkialla ilmoituksia ja moni erasmukseksi päässyt etsiikin nyt kiireen vilkkaa intergambiota, kielitreffejä. Vanha internet-ilmoitukseni poikii aina vaan lisää yteydenottoja, sillä moni tahtoisi treenata englantiaan ja muutama myös ruotsia ja joku suomeakin. Saksan kurssit vetävät hyvin, mutta kaikkein suosituinta on tietenkin ranskan ja italian opiskelu. Italiaahan espanjalaiset taitavat helpohkosti, kieli on niin lähellä espanjaa. Joku sanoi, että kielitaidoton espanjalainen helposti laittaakin ansiolutteloonsa kohtaan "kielitaito" italian, vaikkei sitä olisi oikein koskaan opiskellutkaan. Myös ranska on kielioppinsa ja sanastonsa suhteen helppo oppia; sukulaiskielihän sekin.


Primariassa ja segundariassa (=peruskoulu) saamaansa englannin opetusta on moni andalucialainen moittinut. "Kellään ei ollut motivaatiota", "tunnit aina peruttiin" ja "opettaja ei osannut kunnolla englantia". Andalucialaisella TV-kanavallakin on jo englannin tunteja. Moderni näkemys kielenoppimisesta on nyt kovassa huudossa: 5-vuotiaana aloitettu vieraan kielen oppiminen on erityisen menestyksekäs tapa saada kieli haltuunsa. Monessa päiväkodissa tarjotaankin nyt englannin leikkitunteja, kid´s clubia tai kielikylvetään ranskaksi. Englannin ääntäminen ja pyherytmi (vai miksi sitä kutsuisi?) ovat espanjalaisille vaikeita. Kun kaikki TV-ohjelmatkin ovat espanjaksi dubattuja, eivät espanjalaiset ole kuulleet englantia oikein missään.

Baby Englishtä 4 kuukauden ikäisestä 10-vuotiaaseen saakka! Vauvoille ja äideille leikkien, 2-6-vuotiaille ja 6-10-vuotiaille omat ohjelmansa, vain 39e/kk. Kurssimateriaali 49e, tammikuu ilmaiseksi!

*) = Italialaiset...olen asunut kaksi viikkoa neljän italialaisen kanssa samassa huushollissa, joten puhun italialaisista aina suurella rakkaudella! Arkíkokemukseni myös on, että silloin harvoin kun minua on matkoilla uhannut ns. hotellikuolema, turhautuminen, paikalle on rävähtänyt joukko italialaisia, jotka ovat puhaltaneet koko hotelliin aivan uuden moodin. Näin kävi myös Ibizalla, josta olin vahingossa buukannut huoneen saksalaishotelliin. Jostain syystä saksalaishotellin saksalainen punktuaalisuus keskellä Ibizaa alkoi vaivata minua pahasti ja hotellitylsyys vaani.

Hiirenhiljaisella hotelliterassilla soi saksalainen laulu etäisesti ja nahkahousuiset saksalaiseläkeläiset kyräilivät toisiaan. Päivän pelasti veronalainen kaasuasentaja (ei sähkö, vaan kaasu) Luigi, joka seurueensa kanssa saapui nauramaan aivokuolleen terassin uuteen nousuun. Ja kun baarinpitäjää ei näkynyt missään, meni Luigi tekemään itselleen drinkin ja toi meille muillekin mitä tahdoimme. Kun saksalainen baarinpitäjä sitten saapui vastaanottovirkailijan kanssa järkyttyneenä kauhistelemaan ryöstöä, italialaiset nousivat kuin jalkapallokatsomossa ylös ja alkoi moniääninen ja kiivas selitys. Luigi oli jättänyt ison setelinkin kassan päälle kun hotelli nukkuu onnensa ohi. Ilta oli mukava: jatkettiin italialaisten kanssa hamaan aamuun asti ilonpitoa. Kukaan heistä ei puhunut mitään muuta kuin italiaa, mutta hyvin selvittiin komminikoinnista espanjan, italian ja viittomien avulla.

Pyörällä Etelä-Amerikkaan

Sunnuntaina hyppäsin bussiin nro 13, Pino Montañan kaupunginosaa kohti. Sopivassa kohdassa jäin pois kyydistä ja vaihdoin Sevicin fillariin. Pyöräilin kaupungin hälyä pakoon, jokivartta pohjoiseen. Ja ennen kuin huomasinkaan, olin tullut Etelä-Amerikkaan. Siitä taltioitui muutama kuva:

Ensin vastaan tuli kerrostalon kokoinen Christoffer Columbuksen patsas, jota kiersi kaksi kovin chileläisen näköistä pyöräilijää, hymyssä suin kovaa vauhtia.

Kolumbuksen laivakunta taisi muuten lähteä liikkeelle Sevillasta, joka tuolloin keskiajalla oli Quadalquivirin jokiyhteyden päässä sisämaassa sijaitseva merkittävä satamakaupunki Atlantin suuntaan. Sevillasta tulikin vuosisadoiksi Uuden mantereen ja Vanhan mantereen välisen kaupankäynnin keskus. Uudelta mantereelta tuotettiin mm. tupakkatehtaita Sevillaan. Nyttemmin tästä historiasta muistuttaa paitsi hyvät yhteydet Amerikkoihin, myös Wanha Tupakkafabriikki, intiaanimuseo ja etelä-amerikkalaiset pavijongit Maria Luisan puiston läheisyydessä.

Ecuadorilaisen näköisillä taas ei ollut kiire mihinkään.

Vastaan alkoi tulla kolumbialaista julistetta, joten sotkin entistä kovemmin fillarilla eteenpäin.

Ja sitten ykskaks alkoi kuulua niin kutsuvia lattarirytmejä, että pakkohan se kutsu oli kuulla. Periltä löytyi hallillinen latinalaista amerikkaa; iloisesti tanssivia ihmisiä, rasvaista uuden mantereen ruokaa ja ne rytmit, ne rytmit...!

Klikkaa yllä oleva video auki tai katso se youtubesta koko ruudun koossa: http://youtu.be/8GW_dFhzFpM

Latinalaisen Amerikan maiden siirtolaiset olivat tosiaankin kokoontuneet Amamillon puistoon fiestaan. Meno oli letkeätä. Arvuuttelin mielessäni mistä maasta kukin seurue mahtoi olla kotoisin.

Tuli mieleen muistuma Barcelonan metrosta, jonne yhdeltä asemalta tunki mukan intiaaniäiti paljasjalkaisten lastensa kanssa. (Intiaanilta näytti, ehkä oli bolivialainen?) Yksi lapsista nukahti äitinsä polville ja metron hytkyessä alkoi vähä vähältä valua äitinsä polvilla reunemmalle ja reunemmalle. Barcelonalainen pukuherra ja minä katsoimme kiinnostuneena, missä vaiheessa äiti ottaa lapsen kiinni. Sitten MÄTKÄHDYS ja lapsi oli lattialla, josta äiti lapsen nosti takaisin syliinsä. Pikkupoika oli yhtä hölmistyneen näköinen kuin pukuherra ja minä.

Vasta myöhemmin ymmärsin ajatella, että siinähän lastaan rakastava äiti opetti yhden elämässä tärkeän taidon: pidä silmät auki vaikka nukkuisitkin. Eihän sitä täällä länsimaisessa holhousyhteiskunnassa tarvita, kun ei täällä boa luikertele nukkuvan kaulaan eikä pyssymies pysäytä tai krokotiili hyökkää. Ja jos hyökkäkin, sittenhän voi valittaa sossuun, Hesariin ja KELA:an sekä vaatia korvauksia. 

Entinen työtoverini on muutama viikko sitten aloittanut opiskelunsa Venezuelassa. En malta olla lainaamatta hänen kuulumisistaan muutamaa lausetta:

"Olen miljoonakaupungeissa herännyt jo kukon lauluun, vuohen määkynään, sotilassoittokunnan aamumarssiin ja siihen, että papukaija kailottaa Cha-vez! Cha-vez! 

 

Paikallisbussiin mahtuu tarvittaessa ainakin 4 kertaa enemmän ihmisiä kuin siinä on istuimia. Busseissa voi mm. osallistua keräyksiin, ostaa evästä, ristikoita yms. tai nauttia työttömien muusikoiden konserteista.

 

Käytöstapojen puolelta en voi olla mainitsematta täkäläistä kokonaisvaltaista peruskohteliaisuutta ja toisen ihmisen huomioonottamista. Esim. bussiin noustessa on tapana tervehtiä kaikkia yhteisesti ja yleensä sinulle myös vastataan. Toisaalta, jos unohtaa tervehtiä vaikkapa vartijaa, ei kannata ihmetellä, miksi saa osakseen nuivaa kohtelua."

Koskahan minä ensi kerran saan aikaiseksi matkata - vihdoin ja viimein - Lattareihin...?