Ilta näyttämöllä

Torstai-iltana oli meidän esitys kaikelle kansalle. Kaikkea kansaa ei paljoa ollut, muutamien opiskelijoiden perheitä ja minulla 6 suomalaista opiskelijatoveria. Esityksemme oli Tecnica Vocalin opetuksessa syntynyt runojen näyttämöllepano, osa Tecnica Vocalin ja Interpretacionin opintojaksoja. Koulun teatterisalin sijasta olimme flamenco-salissa, täkäläisitttäin harvinaisen puulattian päällä. Yleisölle katettiin peiliseinän eteen tuolirivit, esiinnyimme lattiatasossa.

Dal ja Alejandro (selin)

Esiintyjäjoukko koostui ensimmäisen vuoden opiskelijoista. Päivä oli viikon kuumin, +34 astetta varjossa. Kuumuus oli sisälläkin mahtava: hiki virtasi, ilma kävi raskaaksi, oli tekemistä seisoa puolitoista tuntia melkein liikkumatta näyttämöllä.  Minua vastapäätä, toisella puolella estradia seisoneet kaksi opiskelijaa joutuivat istumaan kesken näytöksen. Ehkä saunasietoni auttoi ja sinnittelin muiden kanssa loppuun asti seisaallani.

Aloitimme näytöksen klo 17.00 yleisölle avoimella lämmittelytreenillä, jossa lämmiteltiin keho ja ääni. Sana "lämmittely" tarkoittaa nyt siis kehon herättelemistä  ja äänenavausta. Koska läsnä olivat kaikki ensimmäisen vuoden noin 40 opiskelijaa, olimme suuri joukko. Esiinnyimme koulun treeniasussa eli mustissa trikoissa ja hihattomissa paidoissa. Tunsin sanomatonta ylpeyttä upeasta joukosta opiskelutovereistani. Pikimustiin sonnustautunut, mustanpuhuva joukko tulisia espanjalaisia, esitykseen latautuneita yksilöitä. Näin ensi kertaa kaikki  ensimmäisen vuosikurssin opiskelijat samassa tilassa, mustissaan. Paitsi asut, myös tukat olivat kaikilla muilla paitsi yhdellä, mustia. Ja minulla harmaa..ntuva..hko.

Flamenco-sali käytävän päädyssä

Suomalaistoverini eivät espanjankielistä esitystä ymmärtäneet, mutta katsottavaa oli kuulemma riittänyt jo tummanpuhuvissa etelä-espanjalaisissa ja kunkin omassa tavassaan olla lavalla. Esillepanosta, rytmistä, liikekielestä, dramaturgiasta jne puhumattakaan - tulevat teatteri-ilmaisun ohjaajat toki näkivät esityksessä paljon.

Kesä tulee, koulu loppuu, minä palaan Suomeen.

Lämmittelyssä minua alkoi jännittämään. Iski myös haikeus ja liikutus: olimme viimeistä kertaa yhdessä oman ryhmäni kanssa, sillä tähän viikkoon päättyivät luennot. Seuraavien viikkojen aikana harjoitellaan ja toteutetaan muita esityksiä sekä tehdään kirjallisia tehtäviä. Ryhmätapaamisia koko ryhmän vahvuudella ei ole enää tulossa, virallisesti ainakaan. En ehtinyt lämmittelyssä hermostua, sillä kun ohjaaja käski meidät suureen rinkiin, huomasin jääväni Dalin ja Alejandron väliin. Toiselta puolelta salia katseli Jeeves, siis José Maria, juuri sen näköisenä, että "Hyvin se menee, Sir, hyvin menee".  (Ja asian toinen puoli: vaikka vieraan kielen ja teatterikulttuurin keskellä jännittäisinkin, moni on kyllä sanonut että minun läsnäoloni on niin rauhallinen, että se auttaa heitä olemaan hermoilematta.)

Esityksemme sujui hyvin. Monelle se oli jännittävä paikka, olihan kyseessä ensimmäisiä julkisia esiintymisiä näyttelijäntyön opiskelijana. Meidän 13 hengen ryhmällä oli myös kuoro-osio: lausuimme kuorona Pablo Nerudan runon runoista: "Amo todas las palabras..."