torstai 15. maaliskuuta 2012

Hermano Mayor

Espanjalaisesta televisiosta pukkaa ohjelmaa monelta kanavalta. Andaluciassa on oma kanavansa, Canal Sur eli Etelän kanava. Myös Sevillan provinssilla on oma kanavansa ja lisäksi näkyy tukku kansallisia kanavia. Paikalliselta Neloselta eli Cuatrolta tulee perjantai-iltaisin ohjelma, johon olen jäänyt ihan koukkuun: Hermano Mayor.

Deportistas de élite se unen a 'Hermano mayor'
(Foto Copyright: http://www.cuatro.com/hermano-mayor)
Tosi-TV-formaatilla tehty Hermano Mayor on etäistä sukua suomalaiselle Kakolalle, jossa viisi murkkuikäistä elämänhallintansa kanssa takeltelevaa nuorta otetaan hyvin ammattilaisella sabluunalla huomion kohteeksi, omasta elämästään breikille, talkoisiin oman elämänsä asioiden pariin. Espanjalainen Hermano Mayor on jo astetta jykevämpien asioiden kanssa tekemisissä: ohjelmaan on varsin onnistuneella seulalla valittu parikymppisiä elämänhallintansa, huumeiden tai agressivisen käytöksensä kanssa törmäileviä nuoria aikuisia. Ohjelma on tehty taitavasti; erityisesti olen ihaillut ohjelman psykologin otetta.  

Espanjassa kun ollaan, perhe otetaan aina tiiviisti mukaan nuoren ongelmavyyhden ratkaisuun mukaan. Kamera on seurannut arkea kotona. Viime perjantaina mummonsa kanssa törmäili 19-vuotias Samuel, jolla oli jäänyt surutyö tekemättä äitinsä kuolemasta ja muutenkin asiat lipsuneet huolestuttavaan suuntaan. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Espanjan TV:ssä hallitaan myös draamankaari: kun loppukohtauksessa sitten Samuel saa Hermano Mayorilta mummon kirjeen luettavakseen, kotikatsomot itkevät. Ja Samuel. Ja Samuelin luokse saapuva mummo.

Alejandro ja isä. (Foto Copyright: http://www.cuatro.com/hermano-mayor)
Kaksikymppisen Alejandron lyhytpinnaisuuden, väkivaltakäytöksen ja huumeriippuvuuden kanssa Hermano Mayor (ja tuotantoryhmän ammattilaistiimi) aloitti napakan kuurin. Niskojaan nakkelevalta Alejandrolta meni luu kurkkuun, kun Hermano Mayor kuskasi ongelmanuorensa hevosterapiaan. Machon Caballeron, hevosterapeuttiäijän, opastamana Alejandro sitten asettui kyljelleen suostuneen hevosen päälle makaamaan. Ja viisas hevonen hoiti lyhytpinnaista ihmistoveria. Sitten Alejandrolta tuli itku. Hevonen oli niin suuri.

Lopuksi Alejandrokin päätyi retkelle äitinsä haudalle, yhdessä isänsä ja veljensä kanssa. Kotikatsomoissakin kyynelehdittiin, kun isä kahden aikuistuvan poikansa kanssa itkeä sopersi vaimonsa haudalla kuulumiset "Meillä on ollut Alejandron kanssa hyvin pahoja ongelmia, mutta tässä me nyt olemme yhdessä ja menemme parempaan suuntaan". Sitten Alejandro laski kukat äitinsä haudalle.

Psykologi istutti Alejandron ja isän vastakkain, keskustelemaan keskenään. Vuorotellen toisella oli suu teipattuna, joten ei auttanut kuin kuunnella mitä toisella on sanottavaa.  (Foto Copyright: http://www.cuatro.com/hermano-mayor)

Taiten tehdyn ohjelman laadun lisäksi olen ihastellut paitsi psykologimimmin otetta, myös espanjalaisten draamatajua..no joo, jos jossain, niin täällä se kai hallitaan. Silmiinpistävää on nuorten miesten matala kynnys turvautua nyrkkeihin - lähinnä nyt sellaista esineiden rikkomista ja ovien takomista. Tulisilla espanjalaisilla saatetaan kyllä muutenkin ovia paiskoa hitusen perushämäläistä kotia useammin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti